Hallitus esittää leikkauksia nuorten, alle 30-vuotiaiden Kelan myöntämään kuntoutusrahaan sekä nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön. Lisäksi esitetään kiristystä ammatilliseen kuntoutukseen pääsemisen kriteereihin. Nämä leikkaukset ovat erittäin huolestuttavaa hallituspolitiikkaa. Tulevaisuudessa näillä säästöillä aiheutetaan entistä suurempia kustannuksia korjaavaan työhön, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. Muun muassa STTK ja SOSTE ovat vedonneet Sosiaali- ja terveysministeriöön nuorten kuntoutusrahan jättämiseksi ennalleen.

Olemme Sosiaalialan sosionomit- ja ohjaajat ry:ssä samaa mieltä STTK:n kanssa siitä, että kuntoutusrahan tulee kannustaa osatyökykyisiä hakeutumaan ammatilliseen kuntoutukseen työkyvyttömyyseläkkeen sijaan.

Kannustimen poistaminen vähentää motivaatiota osallistua kuntoutukseen ja siten mahdollisuutta työllistyä. Myös ammatillisen koulutuksen aikainen toimeentulo on turvattava nuoren kuntoutusrahalla niille, joilla on haasteita selviytyä opinnoissa terveydellisten syiden vuoksi. Kuormaa ei tule lisätä rahahuolilla.

Nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön esitetään jopa 4,6 miljoonan leikkauksia vuositasolla. Valtakunnallinen työpajayhdistys Into ry muistuttaa omassa kannanotossaan, että leikkaukset ovat ristiriidassa hallitusohjelman kanssa, jossa haluttiin panostaa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Työpajat edistävät valmiuksia hakeutua ammatillisiin opintoihin. Pajoilla on myös mahdollisuus tehdä tutkinnon osia käytännön työtehtävissä. Tätä tärkeää väylää kohti työelämää ei saa poistaa nuorilta.

Etsivä nuorisotyö on erityisen tärkeässä asemassa, jotta haasteiden kanssa painivat nuoret saadaan palveluiden piiriin. Ammatillisen kuntoutuksen näkökulmasta etsivä nuorisotyö tekee ensiarvoisen tärkeää työtä niiden nuorten kanssa, jotka eivät pääse Kelan ammatilliseen kuntoutukseen. Tähän saakka nuoret eivät ole tarvinneet B-lausuntoa Kelan ammatilliseen kuntoutukseen, mutta hallituksen esityksessä B-lausunto jatkossa vaaditaan. Esityksen myötä etsivän nuorisotyön asiakkaiden määrä tulee kasvamaan, kun yhä useampi nuori jää kuntoutuksen ulkopuolelle. Nuorten kanssa työskentelyssä tulee olla tuttu ja pysyvä aikuinen, joka auttaa elämässä eteenpäin. Leikatessa etsivästä työstä, apua vaille jäävä nuori jää kotiin, jolloin vaikutukset tulevat eteen entistä suurempina kustannuksina. Tämän me sosiaalialan ammattilaiset haluamme välttää. Nuorissa on tämän maan tulevaisuus ja tulevaisuutta ei voi rakentaa ilman riittäviä rakennusaineita.

Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry
Edunvalvontatyöryhmä
Hanna Hukari, kehittämispäällikkö, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos
Miia Markkanen-Romo, Kelan ammatillisen kuntoutuksen palveluvastaava, Sovatek-säätiö