Yhdistystoiminta

Talentia Pohjois-Savo ry kokoaa yhteen pohjois-savolaiset korkeakoulutetut sosiaalialan ammattilaiset ja sellaiseksi opiskelevat. Yhdistys harjoittaa paikallista edunvalvontaa sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian alueyhdistyksenä. Yhdistys on perustettu vuonna 1971.
Ammatillisen edunvalvonnan lisäksi yhdistys tarjoaa jäsenilleen virkistystä muun muassa tukemalla jäsentensä osallistumista eri tapahtumiin.
Talentia Pohjois-Savo ry:n jäsenistö kokoontuu yhdistyksen kokoukseen kaksi kertaa vuodessa. Syyskokous vietetään usein pikkujoulun merkeissä marraskuun lopulla, ja siinä valitaan yhdistyksen hallitus seuraavalle vuodelle sekä suunnitellaan tulevaa toimintaa. Kevätkokous pidetään maaliskuussa, ja tällöin käydään läpi edellisen vuoden toimintaa. Yhdistyksen hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa, ja kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille. Vuoden 2025 kokousten päivämäärät löydät tästä linkistä.
Yhdistyksemme on luopunut paperisesta jäsenlehdestä ja siirtynyt käyttämään sähköpostitse lähetettyä jäsenkirjettä, joissa tiedotamme esimerkiksi tulevista tapahtumista sekä ajankohtaisista asioista. Ajankohtaisista asioista tiedotetaan nettisivujen ja jäsenkirjeen lisäksi yhdistyksen Facebook- ja Instagram-sivuilla.
Edunvalvonnan toteuttamiseksi yhdistys seuraa alueellaan jäsentensä palkkakehitystä ja työoloja sekä puuttuu tarvittaessa epäkohtiin. Jotta edunvalvonta olisi toimivaa, toivotaan jäsenten ottavan aktiivisesti yhteyttä näissä asioissa omaan paikallisyhdistykseensä sekä Talentiaan.
Yhdistys pitää yhteyttä opiskelijoihin osallistumalla opiskelijatilaisuuksien järjestämiseen Itä-Suomen yliopistolla ja Savonia-ammattikorkeakoulussa. Yhdistyksen hallituksessa on nimetyt opiskelijavastaavat, joiden kautta opiskelijatilaisuuksiin kanavoituu myös rahallista tukea.
Yhdistys tarjoaa jäsenilleen virkistystä eri tavoin. Viime vuosina on ollut esimerkiksi kakkubuffettia, elokuvailtaa, kranssipajaa sekä korukurssia jäsenille.
Talentian liittovaltuuston jäseninä ovat Pohjois-Savosta Reetta Turunen ja Tiina Jauhiainen.