Työnohjaus – psyykkinen keppijumppa
Oletko nähnyt työpaikan seinällä keppijumppaohjeet? Keppijumppa on helppo, halpa ja yksinkertainen tapa auttaa työntekijää huolehtimaan omasta työhyvinvoinnistaan. Olet voinut saada työterveyshuollosta kehotuksen jumpata päivittäin, mutta muistatko saaneesi ohjeita, miten lievittää psyykkistä kuormaa? Löytyykö toimiston seinältä ohjeet, miten jumpata suuret tunteet ja eettiset pohdinnat pois harteilta?
Työnohjaus on yksi kustannustehokkaimmista keinoista huolehtia psyykkisestä työhyvinvoinnista. Se on kuitenkin hyvin alihyödynnetty menetelmä. Puutetta perustellaan sillä, että käytössä on jo työterveys tai että työnohjaukseen ei ole varaa. Työnohjauksesta voi olla huonoja kokemuksia tai kokemukset puuttuvat kokonaan, eikä sitä edes osata pyytää. Mutta kuka pyytää keppijumppaohjeitakaan? Silti ne roikkuvat toimiston seinällä.
Työnohjaus ja työterveys korvaavat toisensa yhtä hyvin kuin sosiaalityö ja terveydenhuolto korvaavat toisensa – eli ei mitenkään. Niissä on samoja teemoja, mutta lähestymistapa ja käyttötarkoitus eroavat. Työnohjauksella huolehditaan ennakoivasti työssä jaksamisesta. Se voi toimia psyykkisen kuormituksen vähentäjänä aivan kuten keppijumppa ehkäisee ongelmia niskassa ja hartioissa. Työnohjauksella on työtä ja ammattitaitoa kehittävä rooli. Ryhmässä tapahtuvalla työnohjauksella voidaan parantaa työyhteisön ilmapiiriä ja vuorovaikutussuhteita.
Työnohjauksen puutetta perusteella usein rahan puutteella. Jokainen sosiaalialalla työskentelevä tietää, että ennaltaehkäisevä työ on huomattavasti halvempaa kuin korjaava työ. Niin myös työhyvinvoinnissa. Jatkuva (eettinen) stressi ja kiire altistavat työntekijöitä kiristyvälle ilmapiirille, laskevalle vastustuskyvylle ja lisääntyville uupumisoireille. Näiden pitkittyessä työntekijöille jää usein kaksi vaihtoehtoa: irtisanoutuminen tai pitkä sairasloma. Jos katsomme asiaa keppijumppaesimerkin kautta, kumpi on työnantajalle halvempaa: jatkuvat migreenistä johtuvat poissaolot vai keppi ja jumpan viemä työaika? Puhumattakaan työntekijän omasta kokemuksesta.
Joskus työpaikalla on käytäntö, että työnohjausta saa tarvittaessa. Tällä viestitään tahtomatta, että työnohjausta tarvitsisi vain heikot ja huonot työntekijät. Sosiaalialalla tulisi tunnustaa se, että työ on aidosti kuormittavaa ja tukea tarvitsevat kaikki. Ihmisen psyyke ei ole rakennettu kestämään kaikkea sosiaalityössä kohdattavaa. On kohtuutonta olettaa, että työn kuormitus pitäisi jaksaa ilman tukea. Erikseen pyydettävä työnohjaus on sama kuin keppijumppaan tarvittava keppi olisi esihenkilön lukitussa kaapissa, josta sen saisi vain erikseen pyydettäessä.
Erikseen pyydettävään työnohjaukseen liittyy usein epäselviä myöntökriteereitä. Keppijumpan näkökulmasta se näyttäisi tältä: Työntekijä havaitsee työstä nousevia niska-hartiaseudun oireita. Hän alkaa pohtia, voiko mennä pyytämään sitä esihenkilön varjelemaan keppiä. Onko oma tilanne todella niin paha, että se kannattaa nyt pyytää? Entä jos joku muu tarvitsee sitä enemmän? Entä jos puolen vuoden päästä itse kohtaa vielä vaikeamman tilanteen?
Jos työntekijä rohkaistuu kyselemään keppiä oman työhyvinvointinsa tueksi, voi hän kohdata samat kysymykset esihenkilöltä. ”No jos sun tilanne nyt on niiin paha, niin voidaan harkita asiaa” saattaa olla vastaus. Jos kepin saaminen olisi tehty näin hankalaksi, kuinka moni pitäisi sitä aidosti työhyvinvointinsa edistäjänä? Uskallan väittää, että moni jättäisi pyytämättä keppiä. Vaivojen pahentuessa ja työnteon hankaloituessa työntekijä hakeutuisi työterveyslääkärin vastaanotolle. Näin tapahtuu myös psyykkisen kuormituksen osalta, jos siihen ei saa tukea.
Asiakkailta usein toivotaan, että he hakisivat apua mahdollisimman aikaisin. Miksi työntekijän pitäisi odottaa siihen asti, että kaikki voimavarat on käytetty? Vaikka keppi voisi olla koko ajan huoneen nurkassa kaikkien saatavilla ja sen käyttäminen olisi arkipäiväistä. Aivan, kuten työnohjauksen pitäisi olla itsestäänselvyys psyykkisesti kuormittavassa työssä.
On toki työpaikkoja, joissa erikseen pyydettävän työnohjauksen saa heti. Näissäkin tapauksissa työnohjausta saa yleensä vain lyhyen pätkän. Sitten pitäisi taas olla kyvykäs hoitamaan työtään ilman lisätukea. Sellaiseksi psyykkisen kuormituksen purkaminen sosiaalialalla nähdään: sitä tarvitaan vain erikoistilanteissa. Työnkuvaan nyt vain kuuluu kestää elämän kauheuksia.
Haastankin miettimään, miten omalla työpaikalla tunnistetaan psyykkinen kuormitus ja miten sen purkamiseen kannustetaan. Miten siitä puhutaan, miten sitä tuetaan? Jatkuva, kaikille tarjottu työnohjaus on helppo, halpa ja yksinkertainen tapa huolehtia työhyvinvoinnista. Ainakin, jos vaihtoehtona on toistuvat sairaslomat, uupuneet työntekijät tai jatkuvat henkilöstövaihdokset. Koko vuoden ryhmätyönohjaus maksaa itsensä takaisin, jos sillä estetään yksi kahden viikon sairasloma. Yhden työntekijän rekrytointikuluilla maksetaan koko vuoden ryhmätyönohjaus ja yli 40 tuntia yksilötyönohjausta sen lisäksi.
Sosiaalialalla ei ole varaa menettää enää yhtään työntekijää. Joten huolehditaanhan heistä teidän työpaikallanne?
Kirsi Arolainen
Kirjoittaja opiskelee ratkaisukeskeiseksi työnohjaajaksi. Hänen yrityksensä Ymmärrys Oy:n missio on auttaa ohjaustyötä tekeviä loistamaan työssään. www.ymmarrys.fi