Onko opiskelija uhka vai mahdollisuus?

Kirjoitan tätä blogitekstiä vastavalmistuneena sosionomiopiskelijana, ja peilaan tähän omia kokemuksiani. Olen alkujaan varhaiskasvatuksen hoitaja, nyt varhaiskasvatuksen opettaja ja opiskelin 2017 syksystä 2019 kevääseen LAMK:ssa sosionomiksi, josta valmistuin varhaiskasvatuksen opettajan pätevyydellä.

Onko opiskelija työpaikalle lisätyö, vai olisiko mahdollista, että opiskelija voisi tuoda työelämään uuden säväyksen tuoreilla näkökulmalla? Itse olen saanut kokea jälkimmäisen vastaanoton, mutta omalla kohdalla varmasti pitkä työhistoria ja tutuksi tuleminen ovat vaikuttaneet asiaan. Toisaalta tein myös opinnoistani harjoittelun paikkaan, jossa olin todella nobody, mutta vastaanotto heilläkin oli lämmin ja toisaalta myös odottava. Korkeakoulutusta osataan arvostaa ja opiskelijalta myös odotetaan paljon. Tämä on osaltaan hyvä asia, opiskelijalla on mahdollisuus vaikuttaa ja päästä oikeasti tekemään työtä kentällä. Kaikilla opiskelijoilla ei kuitenkaan ole vahvaa työkokemusta takana, ja tällaisessa tapauksessa odotukset voivat lisätä paineita ja tehdä harjoittelu ajasta henkisesti raskasta.

Miksi opiskelija olisi sitten uhka työpaikalle? Ehkä siksi, että opiskelijalla on viimeisin koulutustieto, ja into lähteä tekemään ja uudistamaan asioita. Opiskelija saa luvan kanssa kyseenalaistaa ja tuoda esille epäkohtia. Muutos herättää aina vastarintaa, ja nostaa karvoja pystyyn. Uhkana voidaan myös kokea se, että opiskelija vie työpaikkaohjaajan aikaa, ja opiskelijaa pitäisi ohjata ja neuvoa. Aika on pois perustyön tekemisestä ja mahdollisilta asiakkailta. Entistä useammin kentällä kuitenkin on se tilanne, että opiskelijaa ohjataan oman työajan sisällä ja se oma työaika on monella erittäin täyteen buukattu ja asioita joudutaan priorisoimaan tarkkaan. Edunvalvonnallisesti aktiivinen opiskelija voi nostaa esille myös asioita työehtosopimuksen pohjalta ja olla tarkka siitä, miten asioita kentällä hoidetaan. Tämä saattaa aiheuttaa hampaiden kiristelyä, varsinkin jos työpaikka on tottunut toimimaan tietyllä tavalla. Tässä toki herää kysymys, että eikö oma edunvalvonta ole vain hyvä asia? Joku tarpeeksi ulkopuolinen voi nähdä itselle jo tutun arjen eri tavalla, ja herätellä huolehtimaan työsuhteen eduista ja rajoista.

Opiskelija tulisi kuitenkin nähdä mahdollisuutena, innostajana ja uuteen kutsujana. Opiskelija voi tuoda kentälle sen viimeisen tiedon, ja tarjota uusia näkökulmia työtapoihin tai rutiineihin. Jos mietin itseäni opiskelijana, pohjalla oli ja on vahva työkokemus ja näkemys asioista, joihin kentällä voidaan vaikuttaa. Toimin itse TaSO ry:n hallituksessa ja olen tarkka siitä, että asiat hoituvat edunvalvonnallisesti oikein. Pystyin tuomaan työelämään viimeisimmät kuulumiset sekä koulutus- että edunvalvontakentältä. Toisaalta olin varmasti myös tällä pohjalla uhka ja rasite. Itsellä ns. perustaso työelämässä on kuitenkin saavutettu aikaa sitten, ja vaadin harjoittelupaikaltani myös siihen nähden enemmän. Opiskelijalla on kuitenkin rajoitteita vastuukysymyksien kanssa, joten tarpeeksi kehittävien työtehtävien antaminen saattoi välillä olla haastavaa.

Opiskelijoihin suhtaudutaan kentällä hyvin monella tavalla, ja uskon, että hallituksen päätös 2018 koulutuskorvauksien poistamisesta toisen asteen opiskelijoilta on vaikuttanut myös tähän. Opiskelijasta ei makseta ja opiskelijaan ei panosteta. Vaativammat harjoittelupaikat rajautuivat uudistuksen myötä käytännössä korkeakouluopiskelijoille, ja työnantajataho selkeästi valikoi mieluummin heitä, koska no… money talks. Itse koin, että harjoitteluaikana minua opiskelijana arvostettiin, mutta samalla myös sain tehdä paljon ns. ilmaistyötä, koska osaamista kuitenkin arvostettiin ja opiskelija on halpaa työvoimaa kentällä.
Kokonaisuutena kuitenkin pidän opiskelijaa enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Kysymys on ehkä enemmän asennemuutoksesta ja kentällä voimassa olevien toimintamallien ravistelemisesta. Koulutusmaailma siirtää opiskelijoita entistä enemmän kentälle ja vastuuttaa työnantajatahoa kouluttamisessa. Ammatteja häviää, ammatti- ja koulutusnimikkeet vaihtuvat, koulutuksen pitää vastata uuteen tarpeeseen.

Entistä enemmän koulutukset siirtyvät myös verkkoon, jolloin vastuu sosiaalisesta kanssakäymisestä ja käytännön työstä siirtyy automaattisesti enemmän kentälle, eli työnantajatahoille. Kenttä on kuitenkin se arvokkaan käytännön tiedon ja taidon jakaja, siellä opitaan hiljainen tieto, jota ei koulun penkiltä saada. Kokemus ja käytäntö tulevat teoriatiedon tueksi kentältä ja harjoitteluista. Jos opiskelija koetaan uhkana, jää tämä kokemusmaailma väkisinkin kapeaksi. Opiskelija on tulevaisuuden tekijä kentällä ja kenties tuleva työtoveri.

Mitäpä jos SINÄ olisitkin syksyllä työpaikallasi edelläkävijä, ja ottaisit tulevat opiskelijat vastaan mahdollisuuksina? Hyvä jos toimit jo näin, mutta jos et, niin tässä saattaisi olla mahdollisuus myös oppia jotain uutta itsekin. Mukavaa syksyä ja voimien keräystä vielä lomailijoille. Syksyllä uusin silmin arkeen, annetaan toisillemme mahdollisuus oppia ja opettaa. ?

Marjo Saajola