Puheenjohtajan joulutervehdys

Vuosi lähenee jo loppuaan ja on hämmentävää huomata, kuinka nopeasti päivät kuluvat. Ilmassa on joulun tunnelmaa – lapset odottavat jännittyneinä ja aikuisista kuoriutuu erinomaisuuden monitoimikoneita, jotka pyrkivät hallitsemaan kymmeniä samanaikaisesti liikkeessä olevia muuttujia. Mistä löydän Sen Oikean Star Wars -hahmon? Oliko tämä nyt Se Oikea Barbie -talo? Joulu kotona, sinun vai minun vanhempien luona? Vai käydäänkö läpi kaikki? Missä järjestyksessä? Riittääkö yksi kinkku? Onko naapurilla enemmän jouluvaloja kuin meillä? Jälkikäteen voi kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä arkipyhät ovat lopulta olleet kultaakin kalliimpia lepohetkiä. Taas onnistuttiin!

Järjestömme on vuoden 2017 aikana kasvanut ja aktivoitunut huomattavasti. Vuoden aikana on ollut järjestövalmiusharjoituksia, virkistystä ja koulutuksia jäsenille, kannanottoa ja näkyvyyttä Pride-kulkueessa, uudet verkkosivut jne. Ajatuksissani ovat sekä pienet kohtaamiset että suuremmat tapahtumat. Iloitsen hallituksen aktiivisuudesta ja innokkuudesta. Jokainen palaveri on ollut sekä voimaannuttava että innostava, ja yhdessä olemme saaneet hienoja asioita aikaan. Iloitsen myös jäsenien innokkuudesta olla osa tätä tiimiä. Syyskokouksessa hallituksen jäseniä valittiin äänestyksen avulla, joka viestii siitä, että olemme onnistuneet työssämme. Kiitän jäseniämme luottamuksesta ja kannustuksesta – yhdessä saamme ihmeitä aikaan.

Joulu on myös aikaa jolloin me, sosiaalialan ammattilaiset, työskentelemme entistä vahvemmin ihmisten rinnalla. Joidenkin perheiden osalta joulu voi korostaa tuen tarvetta entisestään. Jäsenemme tekevät merkittävää ja arvokasta työtä ollessaan juuri tuolloin lähellä tarjotakseen tukea ja apua. Merkittävää työtä tekevät kaikki jäsenemme: te, jotka ilahdutatte lasten arkea päiväkodissa, te, jotka kohtaatte perheitä, aikuisia, vanhuksia ja vammaisia hädän, avun tai tarpeen hetkellä. En voi kuvitella tärkeämpäää työtä.

Vuosi 2018 käynnistyy pian odotuksen kera. Juhlavuosi ja paljon ohjelmaa on tulossa. Haluan kiittää hallitusta tuesta ja avusta, vahvasta työpanoksesta sekä lämmöstä ja nauruista. Kiitos jäsenille, sillä te teitte jokaisesta tapahtumasta ja koulutuksesta merkittävän!

Toivotan teille lämmintä joulun odotusta sekä oikein ihanaa uutta vuotta 2018!

Disa Malmberg
Talentia Varsinais-Suomi
Jäsenyhdistyksen puheenjohtaja

Minna ansuliina Laine