Lapsuuden traumasta voi parantua ja olla sinut menneisyytensä kanssa

Sosiaalityöntekijä Sanna Laine koki lapsena monenlaista väkivaltaa. Nyt hän auttaa kollegojaan ja kohtalotovereitaan tutkimalla lasten henkistä kaltoinkohtelua.

Jokin oli pielessä. Sanna Laine tunsi sen, mutta hänellä ei ollut sanoja pahalle ololleen.

Laine oli alakoululainen, joka kärsi jatkuvasti oudoista oireista. Hän ravasi kouluterveydenhoitajalla milloin minkin vaivan vuoksi. Lääkärit olivat ymmällään. Laineesta tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt häntä. Hän kärsi ahdistuksesta, stressin aiheuttamista oppimisvaikeuksista ja häpeästä mutta opetteli peittämään tunteensa.

Ala-asteen loppupuolella Laine alkoi ymmärtää, että jotkut hänen elämäänsä kuuluvat aikuiset kohtelivat häntä väärin. Erään pelottavan tilanteen jälkeen tyttö tarttui puhelimeen soittaakseen hätänumeroon. Silloin iski epäilys. Mitä viranomaiset oikein tekisivät? Laine laski luurin takaisin paikoilleen.

Traumaketjun voi katkaista

Nyt Sanna Laine on sosiaalityöntekijä ja neljän lapsen äiti, joka tekee väitöskirjaa lapsuudenperheessä tapahtuvasta henkisestä kaltoinkohtelusta. Laine oivalsi kunnolla vasta aikuisena, että hän koki lapsena monenlaista väkivaltaa usean aikuisen tekemänä. Käsittelemätön taakka uhkasi johtaa ylisukupolviseen traumaan.

Laine oli jälkikasvunsa hyvinvoinnista huolissaan, mutta onnistui lopulta välttämään ylisukupolvisuuden karikot. Hän muistuttaa, että traumatisoituneet vanhemmat eivät automaattisesti kohtele lapsiaan huonosti.

Pelkäsin, että joudun psykoosiin.

– Trauman siirtymiseen vaikuttavat hyvin monet asiat. On myös paljon asioita, joita voi tehdä ylisukupolvisen ketjun katkaisemiseksi, hän korostaa.

Laine on usein miettinyt, olisiko itse saanut apua jo aikaisemmin, jos olisi koululaisena uskaltanut puhua viranomaisille. Hän yritti vielä kertoa kokemastaan lähipiiriinsä kuuluvalle aikuiselle, mutta tämä kielsi häntä jyrkästi puhumasta asiasta enää kenellekään. Torjunta oli niin raju, että muistikuvat väkivaltatilanteista katosivat vuosiksi. Jäljelle jäi tunne, että jotain pahaa oli tapahtunut.

Äiti horroksessa

Nuoruusvuosistaan Sanna Laine selvisi kehittämällä itsestään tehokkaan arkiselviytyjän. Hän opiskeli lähihoitajaksi, meni naimisiin ja perusti perheen.

Kun 25-vuotiaana Laine erosi puolisostaan, tuli hänestä kahden lapsen yksinhuoltaja. Voimia verotti vakavasti sairaiden läheisten tukeminen. Nuori äiti oli niin stressaantunut, että hänen traumaoireensa palasivat entistä voimakkaampina.

– Minulla oli niin paha olo, että kaikki tunteeni ja vuorovaikutustaitoni hävisivät. Saatoin istua nojatuolissa aivan zombina ja vain katsella ulos. Havahduin horroksestani vasta, jos jompikumpi lapsista rupesi huutamaan tosi kovaa.

Erityisen vaikeaa oli pelon ja epätoivon tunteiden hallitseminen. Syvimpinä epätoivon hetkinä suusta purkautui kauhuelokuva mainen huuto, joka pelästytti lapset.

Lopulta Laine sai kerrottua ahdingostaan neuvolassa. Hän pääsi ehkäisevän lastensuojelun piiriin ja sai kolmeksi kuukaudeksi perhetyöntekijät tuekseen.

Sain sosiaalityöstä hyvän hoivakokemuksen.

– Se oli ensiapu, joka piti minut hengissä ja pinnalla.

Vuotta myöhemmin Laine tapasi nykyisen miehensä. Kun olo muuttui turvalliseksi, mielen sopukoista alkoi vyöryä kauan sitten tukahdutettuja muistoja. Laine pelkäsi joutuneensa psykoosiin.

Tiedonjano ajoi lukemaan

Apu löytyi yksityiseltä psykiatrilta. Alkoi vuosia kestänyt kuntoutuminen, jonka aikana niin mielenterveys- kuin perhepalvelutkin tulivat tutuiksi. Diagnoosiksi varmistui traumaperäinen stressioireyhtymä.

Laine kertoo, että hänen saamiensa palvelujen taso vaihteli suuresti. Sosiaalialan ammattilaisten kanssa yhteistyö toimi.

– Sosiaalityöntekijöiden työskentelyote oli voimavaralähtöinen. He toivat esiin, miten hienosti pärjään, mutta kuitenkin samalla kuulivat, miten paljon kaipaan tukea. He antoivat minulle hyvän hoivakokemuksen.

Vointinsa kohentuessa Laine mietti, miten voisi parhaiten edistää lastensa psyykkistä hyvinvointia. Tiedonjanoinen äiti hakeutui opiskelemaan avoimeen yliopistoon ja tajusi, että haluaa sosiaalityöntekijäksi.

Ovet Tampereen yliopistoon aukesivat vuonna 2010. Toisena opiskeluvuonna Laineesta alkoi tuntua, että hän voisi uudessa ammatissaan hyötyä kokemusasiantuntijan koulutuksesta. Hän kuitenkin pelkäsi, että oman menneisyyden paljastaminen suurille kuulijajoukoille veisi ammatillisen uskottavuuden.

Laine keräsi rohkeutensa, meni koulutukseen ja sai tarinansa jakamisesta kiittävää palautetta. Yliopistoon palattuaan hän perehtyi määrätietoisesti ylisukupolviseen traumaan ja lasten henkiseen kaltoinkohteluun ja ryhtyi opettajiensa kannustamana hyödyntämään kokemusasiantuntijuuttaan esseissään.

Lisää traumaymmärrystä alalle

Kaksi vuotta sitten valmistunut Laine on ehti nyt hankkia sosiaalialan työkokemusta kokemusasiantuntijatyön koordinaattorina ja perheneuvolan sosiaalityöntekijänä. Tänä keväänä hän ryhtyi valmistelemaan väitöskirjaa

Lasten henkinen kaltoinkohtelu on Laineen mielestä tärkeä tutkimuskohde, koska ilmiön monista puolista ei vielä tiedetä tarpeeksi.

– Henkinen väkivalta tunnistetaan huonosti, ja siihen on vaikea puuttua. Esimerkiksi lastensuojelussa se ei yleensä yksin riitä huostaanoton perusteeksi.

Osaan kysyä kysymyksiä, jotka avaavat sanallisen arkun.

Laine toivoo väitöskirjansa tuovan sosiaalityön kentälle lisää ymmärrystä siitä, kuinka lieväkin henkinen väkivalta tai emotionaalinen laiminlyönti voi vaikuttaa sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen ja kaltoinkohdellun perhe-elämään aikuisena.

Tutkimustyönsä ohessa Laine jatkaa luennointia ylisukupolvisesta traumasta. Hän haluaisi viedä eteenpäin kahta traumatutkimuksesta ammentavaa työmenetelmää, joita on alustavasti hahmotellut.

Lasten aggressionhallintaryhmässä lapsi ja vanhemmat voivat opetella tunteiden hallintaa yhdessä. Matalan kynnyksen vanhemmuusryhmä puolestaan pureutuu traumaperäisten käytösmallien tunnistamiseen ja muuttamiseen.

– Moni vanhempi hyötyisi pelkästään riittävästä tiedosta, motivoinnista ja käytännön konsteista, Laine sanoo.

Oma paikka löytyi

Omien kokemustensa työstämisessä Laine kokee olevansa jo pitkällä. Uusi ammatti on tuonut rutkasti hyödyllistä tietoa ja yhteisön, joka osaa nähdä hänen taustansa voimavarana.

– Ympärilläni on valtavasti ihania ihmisiä, jotka kannustavat. Kun olen alkanut avoimesti hyödyntää kokemustietoa ammattiroolissani, asiat ovat lähteneet rullaamaan lähes itsestään.

Laineesta on hienoa, että sosiaaliala elää arvojensa mukaisesti.

– Alalla todella uskotaan siihen, että ihminen pystyy toipumaan mistä tahansa. Tilastojen valossa minunkin pitäisi olla kauhean syrjäytynyt.

Ajoittain Laine tuntee yhä syyllisyyttä siitä, ettei ole aina kyennyt olemaan vanhimmille lapsilleen sellainen äiti kuin olisi halunnut. Hän on tehnyt itsensä kanssa paljon töitä, jotta ei altistaisi lapsiaan traumaoireilun siirtymiselle.

Tilastojen valossa minunkin pitäisi olla kauhean syrjäytynyt.

Perheen arjessa korostuu selkeä rytmi, joka tuo lasten elämään turvallisuuden tunnetta ja ehkäisee äidin stressiä ja väsymystä. Lisäksi Laine keskittyy vaalimaan hyviä ihmissuhteita ja pitää tietoisesti etäisyyttä niihin ihmisiin, jotka aiheuttavat perheelle pahaa oloa.

– Näin yritämme istuttaa lapsillekin ajatusta siitä, että yksin ei tarvitse selvitä.

Kaikkien koettelemustensa jälkeen Laineesta tuntuu vihdoin siltä, että elämässä on kaikki hyvin.

– Jokainen saatu myönteinen palaute korjaa. Tuntuu, että olen löytänyt oman polkuni ja paikkani tästä maailmasta.

Sanna Laine etsii väitöskirjaansa haastateltavaksi ihmisiä, joita omat vanhemmat ovat kohdelleet henkisesti kaltoin. Haastateltavan on oltava täysi-ikäinen ja hänellä on oltava vähintään yksi alaikäinen lapsi. Tutkimuksen tarkoitus on tehdä näkyväksi haasteita, joihin palveluverkosto ei vielä osaa antaa tukea. Yhteydenotot ja lisätiedot: laine.sanna.m@student.uta.fi.

Minna Hotokka