Hallitus, Yhdistys

Uusi hallitus järjestäytyi

SOLA ry:n vuoden 2020 hallitus järjestäytyi Helsingissä 17.1. Alkaneen vuoden aikana yhdistyksen päätavoite on lisätä jäsentensä tunnettavuutta.

Hallitus jakautui tuttuun tapaan sisäisiin työryhmiin, jotka osaltaan huolehtivat toimintasuunnitelman tavoitteiden täyttymisestä vuoden aikana. Vuosi 2020 on jäsenten ammatillisen edunvalvonnan vuosi. SOLA on päättänyt käynnistää Sosionomi paikallaan -kampanjan, jonka myötä jäsenten laaja-alaista sosiaalialan osaamista tuodaan näkyvästi esille ja nostetaan esille muun muassa palkkakysymyksiä.

Uuteen hallitukseen pääset tutustumaan täältä.