Puheenjohtajan palsta 3/2020
PUHEENJOHTAJAN PALSTA 3/2O20
Bread and roses
Sanoin taannoin nuorelle sosiaalityöntekijäksi opiskelevalle henkilölle, että mielestäni kaikkien sosiaalityöntekijöiden pitäisi kuulua ammattiliittoon. Vastaus oli ärtyneellä äänellä esitetty kysymys:
”Mitä minä siitä saan?” Tilanne jäi mieleeni, koska ajattelen, että kysymyksen lähtökohta oli väärä. Kun toimimme ammattijärjestössämme, niin toiminnan keskiössä ei ole ”minä”, vaan ”me”. Ammattiyhdistystoiminta on yhteisten asioiden ajamista, ja oma liitto on siihen oikea paikka.
Sosiaalityöntekijöiden liitto on Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Liiton nimi sisältää asian, jota moni pitää ongelmana. Talentialla on jäseninään sekä yliopistosta valmistuneet sosiaalityöntekijät, että ammattikorkeakouluista valmistuvat sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Kentällä sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden välillä on koulutukseen, palkkaukseen ja työn vaativuuden arviointiin liittyvää skismaa, mikä yleensä vaietaan kuoliaaksi. Nostan siis nyt kissan pöydälle kirjoittaessani asiasta.
Sosiaalityöntekijöitä tuntuu toistuvasti eroavan Talentiasta, koska sosiaalityöntekijät eivät koe, että Talentia ajaisi meidän etuamme. Ajoittain näen ehdotuksia sosiaalityöntekijöiden oman liiton perustamisesta. Meillä sosiaalityöntekijöillä on nähdäkseni kolme vaihtoehtoa:
- toimia Talentian sisällä, ja vaikuttaa siellä
- perustaa oma liitto
- lopettaa vaikuttamistyö kokonaan.
Olen itse ensimmäisen vaihtoehdon kannalla, ja osaltani mukana Talentian toiminnassa. Sosiaalityöntekijöiden ammattikunta on verraten pieni, ja toimimme usein yhteiskunnan marginaalissa. En näe, että pelkkiä sosiaalityöntekijöitä edustava liitto olisi kovin vahva toimija edunvalvonta -ja vaikuttamistyöhön. Henkilökohtaisesti haluan vaikuttaa ja ajaa meidän asioitamme työelämässä. Uskon, että yksikin ihminen voi olla merkityksellinen, ja joukkona olemme vielä enemmän.
Bread and roses on naisten ammattiyhdistystoiminnan historiallinen slogan. Käsite yhdistetään Lawrencen tekstiilitehtaan lakkoon Massachusettsissa v. 1912, jolloin tehtaan työntekijät (joista suurin osa naisia) saivat vaatimuksiaan läpi menestyksekkäällä työtaistelulla. Käsitteen bread and roses ajatus on, että palkkatyöläisen on saatava palkallaan hankittua leipää, mutta myös ruusuja. Pelkkä niukka elanto ei riitä ihmiselle; palkansaajalla pitää olla ihmisarvoinen elämä, ja myös iloja.
Mitä yhteistä sitten on suomalaisilla yliopistosta valmistuneilla sosiaalityöntekijöillä ja yli sata vuotta sitten lakkoilleilla tekstiilitehtaan naisilla? Ensi näkemältä ei mitään. Tarkemmin ajatellen yhdistäviä tekijöitä ovat ainakin sukupuoli ja heikko palkkaus. Sosiaalityöntekijöiden palkassa on tapahtunut positiivista kehitystä koko 2000-luvun. Kuitenkin Suomessa monella alueella ollaan edelleen palkoissa pahasti jäljessä. Kuinka paljon leipää ja ruusuja sosiaalityöntekijä ostaa, jos peruspalkka on 3000 euroa /kk? Tällainen palkka ei mitenkään vastaa sosiaalityöntekijän työn vaativuutta.
Palkan lisäksi voisimme taas muistaa asiakasmitoituksen, harmaan ylityön, psykososiaalisen kuormituksen ja jatkuvasti tyhjinä olevat vakanssit, joista on tullut uusi normaali. Tämän kaiken korjaamiseen tarvitaan meidän yhteistä vahvaa vaikuttamistyötämme. Kyse ei ole ”minusta” vaan ”meistä”. Meistä jotka vuosikymmenten odotuksen jälkeen olemme laillistettuja sosiaalityöntekijöitä. Meistä, jotka ainoina tässä maassa olemme oikeutettuja sosiaalityöntekijän ammattinimikkeen käyttöön. Muistutan siis vaikuttamisen tärkeydestä.
Talentian liittovaltuustovaalit järjestetään 15-31.5.2020, muista vaikuttaa!
Sari Savikko
Puheenjohtaja
Sosiaalitoimen Sosiaalityöntekijät ry
(Sosiaalityöntekijä, ja ylpeä siitä)