Sosiaalipedagogit Talentia ry 

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2023

Sosiaalipedagogit Talentia ry:n jäsenistö koostuu sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, yliopistollisen tutkinnon, sosiaalialan korkea-asteen tutkinnon ja sosiaalialalle soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittaneista sekä opiskelevista henkilöistä. 

Sosiaalipedagogit Talentia ry on valtakunnallinen yhdistys, jonka tavoitteena on toimia toimialansa näkyvänä edunvalvojana ja vaikuttajana. Yhdistys ajaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:n kanssa jäsentensä palkkauksellisia ja ammatillisia etuja. Toimintatavoitteiden saavuttamiseksi yhdistys pyrkii saamaan edustajiaan kaikkiin Talentia ry:n toimielimiin sekä työryhmiin. Ammatillisesti aktiiviset toimijat saavat mahdollisuuden toimia ja vaikuttaa niin valtakunnallisesti, paikallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Merkittävä osa yhdistyksen toimintaa on seurata ammattialan kehitystä. Lisäksi tuodaan ammatillista asiantuntemusta päätöksentekoon ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yhdistyksen tavoitteena on olla aktiivisesti mukana varhaiskasvatuksen, lastensuojelun ja perhetyön sekä niiden johtajuuden kehittämisessä. 

Edunvalvonta 

Seurataan varhaiskasvatusta ja lastensuojelua koskevien lakien valmistelua ja käsittelyä. 

Osallistutaan Talentia ry:n kanssa varhaiskasvatuksen ja sijaishuollon messutapahtumiin. Pyritään järjestämään tapahtumiin varhaiskasvatuksessa/sijaishuollossa toimivia jäseniä kertomaan yhdistyksen toiminnasta.  

Jatketaan yhteistyötä Talentian sosionomitaustaisten yhdistysten kanssa mm. järjestämällä yhteisiä tapaamisia jäsenille. Tehdään yhteistyötä muiden Talentiaan kuuluvien ammatillisten ja alueellisten yhdistysten kanssa, esim. järjestämällä koulutuksia ja jäsentilaisuuksia tarpeen mukaan. Osallistutaan Talentia ry:n hallituksen alaisten toimikuntien työskentelyyn. 

Koulutustoiminta 

 

 

Aluetoiminta 

Sosiaalipedagogit Talentia ry vaikuttaa paikallisesti yhdessä alueyhdistysten kanssa. Yhdistys pyrkii edistämään ja vahvistamaan jäsenistönsä yhteenkuuluvuutta ja asemaa maakunnissa. 

Aluetoiminta keskittyy alueen jäsenistölle suunnattuihin palveluihin järjestämällä koulutusta, virkistäytymistä ja muuta työhyvinvointia edistävää toimintaa. Aluetoiminta on tärkeä osa yhdistyksen toimintaa ja se on keino olla lähellä yksittäistä jäsentä. Alueellisen toiminnan kehittäminen on tärkeää, jotta yhdistys näkyy ja vaikuttaa myös paikallisesti.  

Tiedottaminen 

Tiedottamisessa panostetaan Talentian yhdistysten jäsenkirjeeseen. Lisäksi käytössä on omat kotisivut sekä Facebook ja INSTAGRAM-sivut, jotka mahdollistavat jäsenten välisen keskustelun. Talentia-lehti, sähköinen jäsenkirja sekä sosiaalinen media ovat yhdistyksen viralliset tiedotuskanavat, joita käytetään, kun yhdistyksen asioita tiedotetaan jäsenistölle. Uusille jäsenille lähetetään tervetuloa yhdistykseen kirje.  

Opiskelijatoiminta 

Opiskelijatoiminnan kautta tuetaan sosiaalialan opiskelijoiden ammatti-identiteetin kehitystä ja työelämätietoisuuden lisääntymistä. Yhteistyötä tehdään Talentia ry:n opiskelijatoiminnan koordinaattorien ja Talentia sosiaalialan opiskelijat TaSO ry:n kanssa. Järjestetään valtakunnallinen opiskelijatapahtuma tammikuussa yhdessä Sosiaalialan ohjaajat ry:n kanssa. 

Toimisto 

Yhdistyksellä on toimisto yhdessä Talentia Helsinki ry:n ja Talentia Uusimaa ry:n kanssa Talentia ry:n toimitiloissa osoitteessa: Ratamestarinkatu 11, Helsinki. Yhdistyksellä on osa-aikainen toimistosihteeri, jonka työaika on 20h/kuukausi. Toimistosihteeri vastaa sihteerin tehtävien lisäksi jäsensihteerin tehtävistä. 

Hallinto ja hallitustyöskentely 

Yhdistyksen ylin päätäntävalta on kevät- ja syyskokouksilla. Syyskokouksen valitsema hallitus käyttää päätäntävaltaa kokouksissa, joita tavallisesti järjestetään vähintään 7 kpl vuodessa. Osa kokouksista voidaan järjestää etäyhteydellä. Hallituksen kokoukset ovat avoimia jäsenistölle ja osa kokouksista pyritään järjestämään muualla kuin Helsingissä, jotta jäsenten olisi helpompi osallistua niihin.  

Yhdistyksen hallitus vastaa toiminnan tarkemmasta suunnittelusta ja toteuttamisesta hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaisesti. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä Talentia ry:n ja muiden yhdistysten sekä yhteistyötahojen kanssa. 

Jäsenyydet 

Yhdistys säilyttää jäsenyytensä seuraavissa järjestöissä: 

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. 

Suomen Sosiaalipedagoginen seura ry. 

Lastensuojelun keskusliitto 

Toiminnan painopisteet vuonna 2023 

  1. Varhaiskasvatuksen muutosten seuranta ja niihin vaikuttaminen 
  2. Lastensuojelun muutosten seuranta ja niihin vaikuttaminen 
  3. Jäsenistön työhyvinvoinnin edistäminen