PirTa:n matka Tarttoon 2017

PIRKANMAAN TALENTIAN ALUEVASTAAVIEN JA HALLITUSTOIMIJOIDEN MATKA TARTTOON 29.9.-1.10.2017

Pirkanmaan Talentia ry järjestää vuosittain opintomatkan aluevastaaville sekä hallitustoimijoille. Tänä syksynä matka suuntautui syyskuun viimeisenä viikonloppuna Tarttoon Etelä-Virossa ja mukana oli 28 yhdistysaktiivia. Historiallisen kaupungin keskellä tutustuttiin paikallisiin sosiaalialan toimijoihin. Tässä blogitekstissä kerrotaan tarkemmin Lasten Turvakodista sekä Asunnottomien Turvakodista.

Aluevastaavatoiminnasta voit lukea lisää täältä. Kysymyksiä asiasta voi laittaa yhdistyksen sähköpostiin.

PirTa:n matkalaiset yhteiskuvassa Lasten Turvakodin edustalla.

Lasten Turvakoti

Tarton Lasten Turvakodissa (Tartu Laste Turvakodu) talon toimintaa ja omaa työtään esitteli Turvakodissa sosiaalityöntekijänä työskentelevä sosiaalipedagogi Keit Lipp. Turvakodilla on tänä vuonna juhlavuosi, sillä perustamisesta tulee täyteen 25 vuotta. Turvakoti palvelee Tarton lisäksi myös lähialueita ja sitä rahoittavat valtio, kunnat, sponsorit sekä pieneltä osin asiakasmaksut. Turvakodissa on 20 asiakaspaikkaa ja suurin asiakaskunta ovat 8-12-vuotiaat lapset. Alle 3-vuotiaat tulevat aina yhdessä vanhemman kanssa. Keskimäärin lapset viipyvät talossa 2-3 kuukautta. Vierailukäynnin aikaan talossa oli myös hiljaittain asunut kokonainen perhe, jonka koti oli tuhoutunut tulipalossa.

Lapset tulevat taloon useimmiten lastensuojelun tai poliisin aloitteesta. Usein taustalla on väkivaltatilanne. Myös koulua käymättömät lapset työllistävät. Nuoria tulee Turvakodille myös oma-aloitteisesti ja joskus nuoret ovat kuulleet kavereiltaan, että Turvakodilla on mukava olla.

Sosiaalityöntekijän työ muodostuu asiakkaiden tilanteiden selvittelystä sekä yhteydenpidosta vanhempiin, lastensuojeluun ja poliisiin. Lapsen saapuessa Turvakodille alkaa 72 tunnin jakso, jonka aikana tilanne on selvitettävä. Sen jälkeen oikeudessa tehdään päätös jatkosta tai lapsen palaamisesta kotiin. Keit Lipp kertoi, että Tartossa aikarajan suhteen ei ole ongelmia, koska kaupunki on pieni ja tarvittavat viranomaiset saa helposti koolle. Tallinnassa sen sijaan aikarajan noudattamisessa on ollut haasteita.

Tarton Lasten Turvakoti.

Asunnottomien Turvakoti

Asunnottomien Turvakotia ylläpitää valtio ja ovet ovat avoinna sekä miehille että naisille. Se on ainoa paikka Tartossa, jonne täysi-ikäinen asuinpaikkaa vailla oleva mies voi mennä, joten valtaosa asukkaista onkin miehiä. Talviaikaan talo on usein täynnä, jolloin kävijöitä on n.50. Turvakotiin pääsyn rajana on alle 0,4 promillen puhaltaminen. Turvakodilla on sekä tilapäisen että pidempiaikaisemman asumisen mahdollisuus. Turvakodissa on mahdollisuus tehdä itse ruokaa, peseytyä ja pestä pyykkiä. Lähikauppa lahjoittaa Turvakodille parasta ennen -päiväyksen ohittanutta ruokaa. Arkisin Turvakoti aukeaa iltaisin klo 19, viikonloppuisin se on avoinna koko ajan. Turvakodilla on myös mahdollisuus osallistua tukiryhmiin.

Suurimmalla osalla asiakkaista on päihde-ja mielenterveysongelmia sekä taloudellisia ongelmia. Turvakodin sosiaalityöntekijä avustaa asiakkaita etuuksien sekä palvelujen hakemisessa. Sosiaalityöntekijän työhön kuuluu myös sponsoreiden hankkiminen.

Turvakodin alakerrassa on yhteismajoitusta ja yläkerrassa kahden hengen huoneita. Sosiaalityöntekijä arvioi milloin asiakas voi siirtyä yläkerran huoneisiin. Kun asuminen on sujunut hyvin puolen vuoden ajan, on asiakkaan mahdollista päästä tuettuun asumiseen. Sosiaalityöntekijä kertoi, että asiakkaiden tilanteet vaihtelevat paljon, jolloin sama asiakas voi siirtyä edes takaisin yläkerran ja alakerran välillä.

Tartto iltavalaistuksessa.

Vierailukäynnit olivat kiinnostavia ja innostavia sekä herättivät yhdistyksen porukassa paljon keskustelua. Tarttolaisten ajatuksia ja toimintamalleja peilattiin mielenkiinnolla suomalaisiin palveluihimme vielä kotimatkankin aikana.

Teksti: Anne Vainio ja Hanna-Maria Kilpinen

Saija pauliina Fabritius