Jäsen kertoo: ammatillinen vaihto Uudessa-Seelannissa

Pirkanmaan Talentia ry:n jäsen Anu Säynäjäkangas kertoo tässä blogitekstissä vaihtojaksostaan.

Olin loka-marraskuussa 2018 Uudessa-Seelannissa CIF:n järjestämässä ammatillisessa vaihto-ohjelmassa.

CIF (Council of International Fellowship) on kansainvälinen järjestö, joka järjestää eripituisia vaihto-ohjelmia sosiaali- ja ihmissuhdealojen ammattilaisille yli 30 maahan. Uuden-Seelannin 4 viikon ohjelma järjestetään joka toinen vuosi. Suomessa vastaava ohjelma järjestetään vuosittain toukokuussa.

Olin haaveillut matkasta Uuteen-Seelantiin jo pitkään, ja Cif:n kautta pääsin tutustumaan maahan ja sen kulttuuriin paljon syvemmin kuin turistina. Ohjelmamme alkoi yhteisellä orientaatiolla Aucklandissa muiden viiden eri Euroopan maista tulleiden osallistujien kanssa. Saimme tulevien viikkojen ohjelman, tutustuimme toisiimme ja järjestäjiin, ja orientoiduimme kieleen ja kulttuuriin hyvän ruoan ääressä. Viikonlopun jälkeen siirryimme host-perheisiin asumaan eri puolille kaupunkia. Perheissä asuminen oli antoisaa, koska tavalliseen perhe-elämään pääsi tutustumaan läheltä. Päivittäiset keskustelut ja yhteiset ruokailut perheenjäsenten kanssa sujuvoittivat kielitaitoa ja toivat ”inside-tietoa”, miten maassa eletään. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia, ja olo oli nopeasti kotoisa.

Ryhmä koossa orientaationviikonloppuna

Ohjelma koostui erilaisista luennoista, vierailusta ja retkistä. Vierailuita oli tosi paljon: mm. sairaalaan, kouluun, lastensuojeluun, erilaisiin sosiaalialan järjestöihin ja yksityisiin toimistoihin. Sosiaalipalvelut ovat Uudessa-Seelannissa suurelta osin erilaisten järjestöjen varassa, joten eri asiakasryhmien kanssa toimivia järjestöjä oli todella runsaasti. Saimme paljon tietoa palvelujen nykytilanteesta ja historiasta.

Esittelimme laajemmin myös omaa maata ja työtämme yhteensä 4 kertaa. Ensimmäinen kerta oli isossa auditoriossa ja paikalla oli runsaasti väkeä. Melko jännää oli, mutta selviydyimme kaikki kunnialla esityksistämme.

Työn esittelyä Aucklandin Unitec-oppilaitoksessa

Auckland on lähes 2 miljoonan asukkaan laajalle levinnyt kaupunki, jossa riitti paljon nähtävää ja koettavaa. Sky Tower, satama, Auclandin museo ja lukuisat uimarannat ja saaret tulivat viikkojen aikana tutuiksi. Kulkemiset hoituivat pääosin julkisella liikenteellä. Kaupunki tuntui turvalliselta ja helpolta kulkea, vaikka julkinen liikenne ei kovin tehokas ollutkaan ja välillä ruuhkat veivät paljon aikaa.

Aucklandin lisäksi saimme asua 10 päivää pienemmässä kaupungissa nimeltään New Plymouth. Oli kiinnostavaa nähdä suurkaupungin jälkeen rauhallisempaa elämää, ja tutustua pienen paikkakunnan tapaan järjestää palveluja yhteistyössä. Eräällä nuorisotilalla toimi myös sosiaalityöntekijä, poliisi ja sairaanhoitaja, ja viereen oli avattu nuorille kuntosali. New Plymouth hurmasi rannoillaan, tulivuori Taranakilla ja vieraanvaraisilla ihmisillä. Host-perheemme veivät meitä patikoimaan tulivuorelle, katselemaan upeita vesiputouksia ja tutustumaan uskomattoman vehreisiin puistoihin ja puutarhoihin.

Yhteistä vapaa-aikaa vietimme osallistujien kesken mm. tekemällä road-tripin vuokra-autolla. Kävimme Hobbiton-elokuvakierroksella, Waitomon kiiltomatoluolassa ja Rotoruan ihmeellisessä kaupungissa, jonka ympäristössä maankuoresta purkautui geysirejä ja kuplivaa mutaa.

Hobbiton

Ohjelman aikana tutustuimme monin tavoin Maorikulttuuriin ja meille näytettiin ja opetettiin kieltä, tapoja ja perinteitä. Yksi eniten mieleen jääneistä kokemuksista oli Maorinuorten oikeudenkäynnin seuraaminen. Oikeudenkäynti toteutettiin perinteisin menoin, lauluin ja rukouksin, syömistä unohtamatta. Tuomari puhui nuorille inspiroivasti ja toiveikkaasti omista juuristaan ja tulevaisuudesta. Viimeisellä viikolla pääsin tutustumaan lastensuojelutyöhön ruohonjuuritasolla sosiaalityöntekijän mukana kulkien. Sain nähdä, miten paljon perheväkivaltaa, köyhyyttä ja kasautuneita ongelmia voi perheillä olla. Usein ylisukupolvisissa vaikeuksissa Maorit olivat tilastoissa yliedustettuina. Perheen, suvun ja heimon merkitys ja tuki on kuitenkin äärimmäisen suuri ja esimerkiksi lastensuojelussa lapsen sijoituspaikaksi mietitään aina ensisijaisesti omaa perhettä ja sukua.

Perinteinen Maorien talo wharenui tapaamisiin, juhliin, kokouksiin jne.

Mielenkiintoista oli huomata, etten oppinut matkalla ainoastaan Uudesta-Seelannista, vaan paljon myös maahan muualta muuttaneiden kotimaista (esim. Intia, Samoa, Australia), muiden ohjelmaan osallistujien maista ja kulttuureista, sekä Suomesta! Moni asia piti matkan varrella selvittää (=googlettaa), esim. kuinka monta saamelaista elää Suomessa. Reissun aikana tuli monta kertaa olo, että Suomi on tunnettu maa ja se nähdään edelläkävijänä mm. sosiaali- ja terveyspalveluissa, ja siitä otetaan maailmalla mallia. Sain on olla ylpeä Suomesta!

Reissusta jäi monta uskomatonta ja hauskaa muistoa, uusia ystäviä ja tuttavia ympäri maailmaa sekä kaipaus tuohon turkoosin veden ympäröimään, vehreään ja ystävälliseen maahan.

Te aroha
Te whakapono
Me te rangimarie.
Tätou, tätou e.

Rakkaus

Toivo

Rauha

Meille kaikille.

Perinteinen Maorien laulu

Teksti ja kuvat: Anu Säynäjäkangas