Uutinen

Virka- ja työehtosopimusneuvottelut vauhtiin myös kirkon sektorilla

Neuvottelut evankelis-luterilaisen kirkon virka- ja työehtosopimuksesta aloitettiin seurakuntatyönantajia edustavan Kirkon työmarkkinalaitoksen ja palkansaajia edustavien järjestöjen kesken tänään 22. marraskuuta. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Kirkon alat ja Kirkon alan Unioni irtisanoivat nykyisen sopimuksen päättymään 31.1.2018.

Ensimmäisessä neuvottelussa osapuolet esittelivät neuvottelutavoitteitaan vielä hyvin yleisellä tasolla. Pappeja, kanttoreita, diakoniatyöntekijöitä, nuorisotyöntekijöitä ja muita seurakuntien koulutettuja edustavan JUKOn keskeisimmät tavoitteet liittyvät palkkaukseen, työaikajärjestelmiin, henkilöstön edustajien asemaan sekä työhyvinvoinnin edistämiseen. Täsmällisempiä tavoitteita käsitellään seuraavassa kokoontumisessa 13. joulukuuta.

Neuvotteluaikataulu tiivistyy kohti loppuvuotta, ja neuvottelutulos on tarkoitus saada puserrettua tammikuun loppuun mennessä, jolloin nykyisen sopimuksen voimassaolo päättyy.

Neuvottelujen etenemistä voi seurata JUKOn verkkosivuilla sekä Twitterissä ja Facebookissa.

 

Lisätiedot: neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen, p. 040 837 2731

 

JUKO neuvottelee yli 200 000 koulutetun työntekijän palvelussuhteen ehdoista kunnan, valtion, kirkon ja yliopiston sopimusaloilla. Kirkon sektorilla JUKO edustaa yli 5000 palkansaajaa. Kaikkiaan se on osapuolena sopimuksissa, jotka koskevat noin 650 000 suomalaista palkansaajaa.