Tiedote

Talentian etiikkapalkinnon saa tutkielma kuraattorityön dokumentoinnista

Vuoden 2022 etiikkapalkinnon on voittanut Noora Mäkisen opinnäytetyö, joka käsittelee kuraattorityön dokumentointia. Mäkinen on valmistunut Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta, ja hänen sosiaalityön maisterintutkielmansa nimi on Kuraattorityön dokumentointi Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen oppilashuollossa.

Opinnäytetyössään Mäkinen osoittaa, että kuraattorityön dokumentointi vaatii kehittämistä. Kuraattorilla on velvollisuus kirjata oppilaan asiakaskertomukseen, mitä hän on tehty ja ketkä ovat olleet osallisia asian käsittelyssä. Yhtenäiset ohjeistukset ja yhteinen ymmärrys asiakirjojen tarkoituksesta ovat tarpeen.

Päätöksen voittajasta teki ammattijärjestö Talentian ammattieettinen lautakunta. Palkittu opinnäytetyö oli lautakunnan mukaan tieteellisesti vahva ja sen teema sosiaalialan työlle keskeinen.

– Dokumentointi on eettisesti tärkeää mm. asiakkaan oikeuksien näkökulmasta. Mäkisen opinnäyte tuottaa ammattilaisille tietoa ja työvälineitä. Sen arvo ja tulokset ovat siten siirrettävissä laajasti koko sosiaalialan työn dokumentointiin sekä ammattilaisen oman työn tarkasteluun, toteaa Talentian erityisasiantuntija ja ammattieettisen lautakunnan sihteeri Alpo Heikkinen.

Palkintoraati kehuu erityisesti Mäkisen tutkimuksen ammattieettistä kysymyksenasettelua ja pohdintaa ansiokkaaksi.

Kuraattorien tekstit kaipaavat yhteisiä ohjeita

– Kuraattorityön dokumentointia on mielestäni kehitettävä osana sosiaalityön dokumentoinnin kehittämistyötä, ja sen on seurattava ainakin pääsääntöisesti samoja suuntaviivoja, etiikkapalkinnon voittaja Mäkinen sanoo.

Dokumentointiohjeistukset olisikin suunnattava nykyistä selkeämmin kuraattorityön tarpeisiin.

– Kuraattori on koulussa ainut sosiaalityön asiantuntija, jolloin hänellä on paljon vastuuta siitä, miten sosiaalityötä toteutetaan. Sosiaalityön konteksti, eettiset toimintaperiaatteet ja arvot tulisi olla vahvasti osana kuraattorityössä tehtävien tekstien tuottamista – niitä ei pitäisi mielestäni väheksyä, hän toteaa.

Eettisesti mielenkiintoisimmaksi tutkimustulokseksi Mäkinen nostaa sen, että lapset eivät usein tiedä, että kuraattori dokumentoi tapaamisia.

– Sen lisäksi, että dokumentoinnista ei kerrota, sitä ei tehdä yhdessä lasten ja nuorten kanssa.

Mäkisen tutkimus on niin ainutlaatuinen, että se on saanut valtiolta jatkotutkimusrahoitusta. Helsingin yliopiston ASTULA-hankkeessa Mäkinen tutkii kuraattorityön dokumentointia juuri osallisuuden näkökulmasta.

Talentian ammattieettinen lautakunta palkitsee vuosittain stipendillä yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta valmistuneen sosiaalialan opinnäytetyön, jonka tekijä on käsitellyt aihettaan ammattieettisellä tavalla tai tuonut esille ansiokasta ammattieettistä pohdintaa.