Tiedote

Sote-uudistus on hyväksytty

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta koskeva laki on hyväksytty eduskunnassa 23.6.2021. Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen siirtyy 2023 kunnilta ja kuntayhtymiltä 21 hyvinvointialueelle, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle.

Hyvinvointialueet tuottavat jatkossa järjestämisvastuulleen kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelut pääosin julkisina palveluina ja yksityinen ja kolmas sektori täydentävät niitä.

Talentian näkökulmasta tärkeä saavutus on, ettei sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointia annettu sote-uudistuksessa yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi hankittaessa ostopalveluja.

– Sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioinnilla on ratkaiseva merkitys sille, millaisia palveluja ihminen saa tai ei saa. Palvelutarpeen arviointi vaikuttaakin siihen, miten yksilön perusoikeudet toteutuvat, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.

Henkilöstöstä huolehdittava

Talentian mukaan hyvä henkilöstöjohtaminen ja henkilöstön kuunteleminen sekä osallistaminen on tärkeää Sote-uudistuksen ja muutoksen toteutuksessa. Henkilöstöön muutosvaiheessa kohdistuvan kuormituksen ennaltaehkäisemiseksi tulee tehdä asianmukaiset riskikartoitukset ja huolehtia henkilöstön työssä jaksamisesta.

– Henkilöstö tulee ottaa mukaan jo alkuvaiheessa uusien toimintojen suunnitteluun. Uudistuksen vaikutuksia esimerkiksi työhyvinvointiin tulee arvioida osana muutosprosessia, Karsio toteaa.

Talentia katsoo, että sote-uudistuksen seurauksena syntyy Suomen historian suurin liikkeenluovutus, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö siirretään uusien työnantajien palvelukseen. Tämä luo painetta palkkaharmonisoinnille. Talentian mukaan palkat on yhdenmukaistettava niin, että samasta työstä on maksettava palkka korkeimpien palkkojen mukaan.

– Työnantajalla on velvollisuus kohdella työntekijöitä yhdenvertaisesti, joten uusilla hyvinvointialueilla palkat tulee yhdenmukaistaa, Karsio linjaa.

Talentia vaatii, että palkkaharmonisoinnin kustannukset katetaan valtion rahoituksella, koska palkkakustannukset ovat osa hyvinvointialueen toimintamenoja. Tätä myös useat eduskunnan valiokunnat ovat pitäneet perusteltuna ratkaisuna.

Lisäksi Talentia edellyttää, että hyvinvointialueilla laaditaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat sekä seurataan ja arvioidaan suunnitelmien toteutumista säännönmukaisesti.

Koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoimintaan panostettava

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittyminen muuttuvassa toimintaympäristössä edellyttää koulutukseen perustuvan osaamisen vahvistamista ja tutkimustiedon hyödyntämistä tehokkaasti.

Talentian tavoitteena sote-uudistuksessa oli, että sosiaali- ja terveydenhuollon koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa ja niiden rahoitusta sekä yliopistollisia sairaaloita koskevaa sääntelyä kehitetään kokonaisuutena. Eduskunta hyväksyi asiaa koskevan lausuman, jonka mukaan koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ja niiden rahoitusta koskeva erillislainsäädäntö säädetään ennen sote-uudistuksen toimeenpanoa.

– On hienoa, että eduskunta hyväksyi lisäksi lausuman, jolla sosiaalihuollon tutkimusrahoituksen taso turvataan. Sillä mahdollistetaan sujuvat toimintarakenteet, jotka tukevat palvelujen kehittämistä, tutkimusta ja koulutusta. Vastaavia rakenteita on jo käytössä terveydenhuollossa, Karsio sanoo.

Erityisosaamisen yhteistyö sosiaalihuollossa tärkeää

Sote-uudistuksessa yhteistyöalueet tulevat korvaamaan erikoissairaanhoidon erityisvastuualueet. Uusilla sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueilla yhteistyövelvoite koskee erikoissairaanhoidon lisäksi tarpeellisilta osin myös perusterveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa.

– Sosiaalihuollon kehittymisen kannalta on tärkeää, että myös sosiaalihuollon puolelle luodaan lakisääteinen rakenne erityisosaamisen yhteistyölle, Karsio toteaa.

Oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut hyvinvointialueen vastuulle

Oppilas- ja opiskelijahuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueen vastuulle. Uudistus ei muuta palvelujen tai opiskeluhuollon kokonaisuuden sisältöä.

– Uudistuksen toimeenpanossa tulee huolehtia siitä, että opiskelijahuollon palvelut järjestetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa säädetyllä tavalla lähipalveluna, ennalta ehkäisevänä ja koko oppilaitosyhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona, Karsio sanoo.

Oppilas- ja opiskelijahuollon kuraattoreilla on mahdollisuus tehdä sosiaalihuoltolain mukaisia palvelutarpeen arviointeja ja päätöksiä, jos hyvinvointialue näin päättää. Asia jää hyvinvointialueen arvioitavaksi ja päätettäväksi samalla tavoin kuin nykyisin kunnissa.

Sote-uudistuksen aikataulu

  • Väliaikainen valmistelutoimielin aloittaa 1.7.2021.
  • Ensimmäiset hyvinvointialueen aluevaalit järjestetään 23.1.2022.
  • Uudet aluevaltuustot aloittavat 1.3.2022.
  • Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu ja henkilöstö siirtyvät hyvinvointialuille 1.1.2023.

Lisätietoa:

Puheenjohtaja Jenni Karsio, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, puh. 09 3158 600

Erityisasiantuntija Marjo Katajisto, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, puh. 09 3158 6020