Uutinen

Näin Talentian SOTE-sopimusjäsenten palkankorotukset toteutuvat

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n työkiistaan saatiin neuvottelutulos, kun osapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen maanantaina 3.10.

Sovinnon myötä Sote ry hyväksyy sellaisenaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn, Julkisen alan unionin JAUn (JHL, Jyty) ja Kunta- ja hyvinvointityönantajat KT:n kesäkuun 2022 alussa sopiman työ- ja virkaehtosopimuksen palkankorotuksineen, palkkaohjelmineen ja työehtomuutoksineen.

Muu kunta-ala sopi aikaisemmin kesällä palkkaohjelmasta, jonka seurauksena työntekijät saavat noin prosentin ylimääräiset palkankorotukset joka vuosi viiden vuoden ajan. Palkkaohjelmaan lukeutuu koko kunta-ala ja sen piirissä ovat Talentian jäsenistä sekä SOTE-sopimukseen että KVTES:iin ja OVTES:iin kuuluvat työntekijät. Kunta-alan sopimus nosti myös Sote ry:n jäsenten palkkoja, vaikka he eivät vielä kesällä olleet mukana sopimuksessa.

– Tämänkertainen sopimuskierros oli poikkeuksellisen haastava ja edellytti pitkittyneitä työtaisteluita, mutta saimme alulle useita vuosia Talentian tavoitteena olleen palkkaohjelman. Maksuun tulevat korotukset ovat näiden neuvotteluiden tulosta, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.

Vuosina 2023 ja 2024 Talentian kunta-alan jäsenten palkankorotustaso noudattaa yleistä linjaa, joka perustuu kemianteollisuuden, teknologiateollisuuden ja AKT:n palkankorotusten keskiarvoon tai on vähintään 1,9 prosenttia.

Ensimmäinen kunta-alan työntekijöiden palkankorotus maksettiin 1.6. Kyseessä oli yleiskorotus, joka nosti kaikkien sopimuksen piirissä olevien palkkoja 2 prosenttia.

Lisäksi KVTES:in ja SOTE-sopimuksen mukainen järjestelyerä maksettiin yleiskorotuksena 1.10. Tehtäväkohtaiset palkat ja henkilökohtaiset lisät nousivat 0,5 prosenttia. Myös palkkahinnoitteluliitteiden alarajat nousivat lokakuun alussa 0,5 prosenttia.

Palkkaharmonisointi toteutetaan hyvinvointialueilla

Ensi vuonna aloittavilla hyvinvointialueilla samoja työtehtäviä hoitavien työntekijöiden palkkatasot yhtenäistetään muutaman vuoden sisällä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alempia palkkoja korotetaan kohti korkeimpia palkkoja.

Sote ry:n ja KT:n sopimuksessa on arvioitu hyvinvointialueiden palkkaharmonisoinnista ja palkkausjärjestelmäuudistuksesta aiheutuva kustannus 6 prosentin suuruiseksi laskettuna SOTE-sopimuksen piirissä olevien palkkasummasta.

Palkkaharmonisointi on lakisääteinen velvollisuus. Työnantajan on tehtävä se riippumatta nyt sovitusta, kun eri työnantajien palveluksesta siirtyy henkilöstöä saman hyvinvointialueen palvelukseen. Työnantajalle voi syntyä velvoite yhdenmukaistaa palkkoja myös, kun palkkausjärjestelmän uudistamisen seurauksena joidenkin samaa työtä tekevien palkka jää alle uuden palkkausjärjestelmän mukaisen vähimmäispalkan.

Sopimuksessa 6 prosentin arvioon perustuva palkkaharmonisoinnin kustannus jakautuu vuosittain:

  • 1,5 prosenttia 1.6.2023
  • 2,5 prosenttia 1.10.2024
  • 2,0 prosenttia 1.6.2025

Palkkojen harmonisoinnin kustannus voi olla suurempi kuin 6 prosenttia, eikä Sote ry:n ja KT:n sopimus voi leikata mahdollisia 6 prosenttia ylittäviä kustannuksia. Työnantajien lakisääteinen velvollisuus palkkojen yhdenmukaistamiseen ei riipu nyt sovitusta.

Jos palkkaharmonisoinnille ei ole tarvetta tai jos sen kustannukset jäävät alle 6 prosentin, erä tulee maksuun joka tapauksessa paikallisena eränä ja viime kädessä työnantajan päättämällä tavalla.

JUKO arvioi tarkkaan, miten nyt sovittu vaikuttaa kesällä sovittuun turvalausekkeeseen varhaiskasvatuksen henkilöstön osalta.

Joutuisan ruokailun mahdollisuus laajenee

Sovintoratkaisu laajentaa niin sanotun joutuisan ruokailun mahdollisuutta SOTE-sopimuksen yleistyöajan piirissä oleviin. Talentian jäsenten osalta tämä koskee yleistyöaikaa tekeviä sosionomeja.

Muutoksella ei ole vaikutusta muihin työaikamuotoihin eikä niiden piirissä olevaan henkilöstöön. JUKO arvioi, johtaako uusi määräys tarpeeseen jatkoneuvotteluille.

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle tavoitellaan palkkaohjelmaa

Yksityinen sosiaalipalveluala sai uuden työehtosopimuksen 30.6.2022. Uusi sopimus on kaksivuotinen, josta toinen vuosi on niin sanottu optiovuosi. Se tarkoittaa, että osapuolet neuvottelevat ensi vuoden palkantarkistusten ajankohdasta, suuruudesta ja rakenteesta 15.3.2023 mennessä. Jos tuolloin ei päästä yksimielisyyteen, työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään 30.4.2023.

Tänä vuonna kaikki yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijät ovat saaneet vähintään 2 prosentin yleiskorotuksen. Korotus maksettiin 1.9. Lisäksi uudessa sopimuksessa sovittiin palkkaluokkien alarajakorotuksista, jotka tulivat maksuun syyskuun alussa.

– Talentian tavoite palkkaohjelmasta on edelleen voimassa ja toivomme palkansaajajärjestöjen yhteistyötä tämän edistämiseksi, Karsio sanoo.