Hallitus 2021 esittäytyy

HALLITUKSEN 2021 ESITTÄYTYMINEN 

 

Mari Louste – puheenjohtaja  

Talentia Lapin hallituksessa olen mukana kolmatta vuotta. Aiemmin vastuullani oli järjestövalmiusasiat työtaistelupäällikkönä.  Minulle tärkeitä asioita on ammattikuntamme edunvalvonta ja meidän työhyvinvointi.  Asun Ranualla, kotoisin olen Kemistä. Harrastan hiihtämistä, sauvakävelyä, fatbike:lla ajelua ja käsitöitä. Työskentelen Ranuan kunnassa sosiaalityöntekijänä tehden yhdennettyä sosiaalityötä.  Koulutukseltani olen lähihoitaja, sosionomi (AMK) ja sosiaalityöntekijä (YTM). Lisäkoulutuksenani on neuropsykiatrinen valmentaja.  

  

Laura Tiitinen – varapuheenjohtaja  

Vaikuttaminen sosiaalialalla on ollut minulle sydämen asian jo pitkään. Yhdistystoiminta tarjoaa  kanavan edistää sosiaalialan asioita alueellisesti ja valtakunnallisesti. Tykkään myös tuottaa someviestinnän sisältöjä, joten hallituksessa pääsen toteuttamaan luovuuttani sillä saralla. Asun Rovaniemellä ja harrastan CrossFit –urheilua, juoksua sekä lukemista. Työskentelen tutkijana. Olen koulutukseltani sosiaalityöntekijä (YTM) sekä yhteiskuntatieteiden tohtori.   

  

Elina Hiltunen – Opiskelijavastaava (Lapin yliopisto)  

Olen rovaniemeläinen ja suoritan tällä hetkellä sosiaalityön maisterivaiheen opintoja Lapin yliopistossa. Aikaisemmalta ammatiltani olen lähihoitaja ja työkokemusta on kertynyt asumispalvelujen puolelta yksityisellä sektorilla. Talentia Lapin hallitustoiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2020 lähtien. Tänä vuonna toimin opiskelijavastaavana yliopiston puolella.   

  

Anne-Mari Poikela – varasihteeri, AMK opiskelijavastaava   

Olen toisen vuoden sosionomi (AMK) opiskelija Lapin AMK:sta. Olen tullut Talentiaan ja hallitukseen mukaan uutena syksyllä 2020, joten opettelen kaikkea uutta tällä hetkellä.  Olen aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja tehnyt useamman vuoden töitä sosiaalialalla eri asumispalveluiden ympäristöissä. Toimin hallituksen opiskelijavastaavana ammattikorkeakoululle, lisäksi toimin varasihteerinä ja olen kiinnostunut viestinnän eri tehtävistä. Asun Rovaniemellä, harrastuksiin kuuluu käsityöt, luonnossa liikkuminen, äänikirjojen kuuntelu sekä koirat, joita meillä asustaa neljä.   

  

Leena Korhonen   

Olen rovaniemeläinen YTM sosiaalityöntekijä lastensuojelussa. Talentia Lappi ry:n hallitukseen tulin mukaan 2019 syksyllä.  Olen ollut Talentia Lappi ry:n hallituksessa mukana vuosia sitten aktiivisesti ennen sosiaalityöntekijän ammatillisen kokemuksen “kartuttamisrundia” muualla Suomessa viiden vuoden ajan. Talentia Kainuu ry:ssä sain luottamuksen olla puheenjohtajana, siitä jäi kivat muistot yhdistystoimintaan liittyen. Suosittelen kokeilemaan hallitustyöskentelyä. Mielenkiintoista on.  

  

Marika Inkeröinen – Taloudenhoitaja ja vara-opiskelijavastaava (AMK)  

Olen Torniolainen sosionomi (AMK). Juuri olen aloittanut uudessa työssä Lappialla työhönvalmentajana. Talentia Lapin hallituksessa lähti käyntiin juuri viides vuosi. Nyt toimin toista vuotta hallituksen taloudenhoitajana. Olen myös ollut aikaisemmin hallituksen sihteeri, opiskelija- ja tapahtumavastaava. Minulle on tärkeää olla vaikuttamassa sosiaalialan ihmisten työhyvinvointiin. Harrastuksiini kuuluu käsityöt, kodin sisustaminen, puolison kanssa vanhan talon kunnostaminen ja piha maalla touhuaminen. Ja lenkkiseurana minulla kulkee rakas koirani.   

  

Uchenna Unanka – tapahtumavastaava 

Tulin Nigeriasta Kemin syksyyn 2008. Kemissä valmistuin sosionomiksi vuonna 2011, Kemin-Tornio ammattikorkeakoulusta (Lapin AMK nykyään). Asun ja työskentelen edelleen Kemissä.  Työskentelen tällä hetkellä Toivola-Luotolan Setlementin Kemin maahanmuuttajien Ohjaamossa kotoutumis-valmentajana. Aikaisemmin työskentelin sosiaaliohjaajana erilaisissa kotoutumisjärjestöissä sekä Kemin kaupungin sosiaalipalveluiden-pakolaistyössä ja Tornion kansalaisopistossa.  Perustin Meri-Lapin maahanmuuttajamiesten ”Mister’s ry – ryhmän ja Monikulttuurinen tanssi  “Danx Impacx” – ryhmän. Olen ollut mukana järjestämää monipuolista liikuntatoimintaa, erilaisia monikulttuurisia tapahtumia sekä aktiviteetteja.  Olen ollut vetäjänä monikulttuurisissa kerhoissa sekä vapaaehtoistoiminnassa Meri-Lapin alueella.  Liityin opiskelija-aikana Talentiaan ja alueyhdistyksen hallituksen tehtävissä olen ollut mukana noin 6 vuotta. Toimin  hallituksessa jäsenrekrytointivastaavana ja tapahtumavastaavana. On ollut mukava olla Talentia Lapin hallituksen toiminnassa mukana. Opin koko ajan uutta, tutustun uusiin ihmisiin ja kuulen heidän mielipiteitä erilaisista aiheista. Olen ylpeästi Talentialainen!  

  

Marketta Uimaniemi-Honkanen -tapahtumavastaava  

Olen ollut syksystä 2019 aktiivisemmin mukana Talentia Lappi toiminnassa. Nyt on alkanut toinen vuosi hallituksessa. Yhdistyksen toimintaan osallistuminen ja vaikuttaminen on mielenkiintoista ja innostavaa. Osallistuminen oman alan ammattilaisten ja alalle opiskelevien kanssa on mukavaa ja vahvistaa myös ammatillisesti. On mukavaa ”kuulua joukkoon”. Näen tärkeänä, että sosionomien ja ylemmän AMK:n suorittaneiden asema työkentällä saa kannustusta ja arvostusta. Minua kiinnostaa myös se mitä yhdistys voi tehdä työhyvinvoinnin lisäämiseksi. Lapissa, pitkien etäisyyksien maakunnassa toimintaan osallistumisen mahdollistaminen on tärkeää. Koulutukseltani olen sosionomi YAMK. Olen kotoisin Sodankylästä ja päädyin Nuorgamin kautta asumaan Ranualle, jossa asun edelleen. Työskentelen vanhuspalvelujohtajana. Harrastan patikointia ja tanssimista.  

 

Maria Onnela, sihteeri 

Talentian hallituksessa minulla on takana yksi toimintavuosi tapahtumavastaavana ja tämän kauden aikana toimin sihteerinä. Olen koulutukseltani sosionomi ja työskennellyt pääasiassa kehitysvamma-alalla. Hallituksen jäsenenä haluan olla mukana vaikuttamassa sosiaalialan tulevaisuuteen alueellisesti. Etenkin sosionomien asema työkentällä on minulle tärkeä ja haluan edistää asioita parempaan suuntaan. Olen kotoisin Kemistä, mutta mutkien kautta asettunut Rovaniemelle viitisen vuotta sitten.  Tällä hetkellä työskentelen Kolpeneen tuki- ja osaamiskeskuksessa moninaisten ja mielenkiintoisten työtehtävien parissa.  

 

Maarit Kestilä 

Sisäisestä tarpeesta lisätä vaikuttamismahdollisuuksia sosiaalialalla hakeuduin vuosi sitten sekä Talentia Lappi ry:n hallitukseen, että sosiaalityön erikoistumisopintoihin. Viime vuonna toimin hallituksen sihteerinä ja tänä vuonna siirrän keskittymisen painopistettä enemmän opintoihin. Edelleen ylpeänä mukana kuitenkin tänäkin vuonna, tässä todellisiin hyvinvointivaikutuksiin pyrkivässä hallituksessa. Aito välittäminen on tärkeää ja sellaisen ympärille rakentunut toiminta arvokasta. Olen syntynyt kasvanut, opiskellut ja tehnyt myös tähänastisen työurani Rovaniemellä. Viimeiset 8 vuotta olen toiminut kuntoutussosiaalityöntekijänä ja toiminnan kehittäjänä Eduro-säätiössä. Vapaa-aikaan kuuluu koiran kanssa ulkoilu, salitreenaus, erilaiset ryhmäliikuntatunnit sekä elokuvat ja musiikki. Koulutukselta olen laillistettu sosiaalityöntekijä (YTM). Lisäkoulutuksina neuropsykiatrinen valmentaja, lean-kehittämisen ja palvelumuotoilun erikoistumiskoulutus sekä nyt käynnissä oleva kuntouttavan sosiaalityön erikoistumiskoulutus. 

 

Lisäksi hallitukseen kuuluvat: 

Satu Kvist-Kärkkäinen 

Merja Bird 

Elina Peltovuori 

Sari Veikanmaa 

Hanne-Mari Seppälä 

Marjut Aikio 

Sirpa Klemetti 

Matti Juusola