Opiskelijavaalit!

Nyt meneillään olevissa Talentian liittovaltuuston opiskelijavaaleissa valitaan 4 varsinaista opiskelijajäsentä sekä 8 varajäsentä. Opiskelijoiden valtuustokausi on kaksi vuotta ja nyt valtuustoon valitaan vain uudet opiskelijajäsenet. Opiskelijajäsenet ovat täysivaltaisia jäseniä, joiden vaalipiiri kattaa koko Suomen! Olisi tärkeää saada liittovaltuustoon myös erityisesti Talentia Keski-Suomi ry:n ääntä kuuluviin opiskelijoiden näkökulmasta.

Keski-Suomesta ehdolla ovat Mia ja Vilma! Tässä heidän terveisensä!

Moikka!
Mun nimi on Mia ja opiskelen Jyväskylän yliopistossa sosiaalityötä toista vuotta. Olen 28-vuotias ja vapaa-aikaani vietän muun muassa joogaillen ja ystävien kanssa. Olen tänä kesänä töissä Kelan asiakaspalvelupisteessä ja tulevaisuudessa toivon työskenteleväni vammaispalveluiden parissa. Olen Talentia Keski-Suomi ry:n opiskelijavastaava ja Talentian opiskelija-aktiivina olen ollut aina opintojen alusta saakka. Minulle Talentiaan liittyminen ja opiskelija-aktiiviksi ryhtyminen oli itsestäänselvyys, koska alamme on tärkeä ja teemme arvokasta työtä.

Haen liittovaltuustoon, koska haluan olla mukana vaikuttamassa sosiaalialan asioihin ja ajamassa myös opiskelijoiden etuja. Minulle erityisen tärkeitä asioita ovat muun muassa resurssi- ja työntekijöiden hyvinvointikysymykset. Oikein mitoitetut resurssit, eli esimerkiksi kohtuulliset asiakasmäärät edesauttavat niin työntekijöiden jaksamista ja työssä viihtymistä kuin myös turvaavat asiakkaan asemaa ja oikeutta hyvään palveluun

 

Terveisin Mia Hiekkamäki

 

 

Hei!
Olen 23-vuotias toisen vuoden sosiaalityön opiskelija Jyväskylän yliopistosta. Liittovaltuustoon minua voi äänestää numerolla 19. Sosiaalityössä olen kiinnostunut erityisesti järjestöpuolella toimimisesta, rakenteellisesta sosiaalityöstä ja kehittämistyöstä.

Liittovaltuustoon pyrin ennen kaikkea voidakseni varmistaa opiskelijoiden äänen kuulumisen Talentian ylintä päätösvaltaa käyttävässä elimessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olen perillä opiskelijoiden ajatuksista ja siitä, mitä korkeakouluissa tapahtuu tuoden näitä näkökulmia myös liittovaltuustoon. Opiskelijat ovat tärkeä osa Talentiaa, ja siksi järjestöämme tulisikin kehittää opiskelijoille entisestä houkuttelevammaksi ja näkyvämmäksi. Järjestökokemusta minulta löytyy ainejärjestöstämme, jossa toimin tänä vuonna puheenjohtajana ja viime vuonna sosiaalityön koulutuspoliittisena vastaavana. Ainejärjestötoiminta on opettanut paljon koulutuspolitiikasta, edunvalvonnasta sekä opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksista. Olin mukana myös Talentia Keski-Suomi ry:n opiskelijatiimissä vuonna 2017.

Olen todella innostunut ja kiinnostunut alamme ajankohtaisista asioista ja sosiaalityön aseman vahvistamisesta yhteiskunnassamme. Liittovaltuuston kautta haluaisin päästä vaikuttamaan alamme kehittämiseen, arvostuksen nostamiseen ja palkkaukseen, sillä tekemämme työ on todellakin sen arvoista. Minua kannattaa äänestää, koska järjestökokemuksen ja vaikuttamisen halun lisäksi haluan jatkuvasti kehittyä ja oppia uusia asioita, minkä näen eduksi myös liittovaltuustossa toimimiseen.

Terveisin, Vilma Viitasaari

 

 

Äänestäneiden kesken arvotaan mm. iPhone 8 64GB, risteily- ja hotellilahjakortteja sekä muita tuotepalkintoja. Äänestysaika on 15.-31.5.2018.

Äänestämään pääset opiskelijavaalien sivuilta: https://www.talentia.fi/taso/uutiset/talentian-liittovaltuuston-opiskelijavaalit-2018/