Lausunto

Sosiaalihuolto muistettava asiakastietojen sähköistä käsittelyä koskevassa laissa

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia kannattaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköiseen käsittelyyn ehdotettuja muutoksia. Se kantaa kuitenkin huolta siitä, että sosiaalihuollon näkökulma tuntuu jälleen jäävän terveydenhuollon jalkoihin.

Uusi laki tarkoittaisi muutoksia erityisesti sosiaalihuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen käyttöönottoon, kansalaisen omatietovarantoon sekä tietojen luovuttamiseen.

– Hallituksen lakiluonnoksessa keskitytään terveydenhuoltoon ja puhutaan potilastiedoista. Monet laissa säädettävät asiat koskevat kuitenkin terveydenhuollon lisäksi sosiaalihuoltoa, joten näiltä osin on tärkeää käyttää termiä asiakas- ja potilastiedot, kommentoi Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen hallituksen esitysluonnosta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä.

Talentia pitää tärkeänä sitä, että lain myötä palveluntarjoajat alkavat kirjata yhtenäisesti asiakas- ja potilastietoja. Hyvää on myös se, että asiakkaat pääsevät lukemaan omia tietojaan sähköisesti.

– Työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijät saavat koulutusta uudesta laista ja oppivat käyttämään uusia järjestelmiä tietoturvallisesti. Asiakkaiden yksityisyyden suoja ja oikeusturva eivät saa vaarantua, Pekkarinen korostaa.

Lue lisää: Talentian lausunto asiakastietojen sähköisestä käsittelystä