Tiedote

Kansalaisten tiedettävä millaisen soten puolesta he äänestävät

Sote kaatui, mutta seuraava hallitus jatkaa sen valmistelua. Edessä ovat taas yhdet sote-vaalit. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäen mukaan puolueiden ja ehdokkaiden pitää nyt antaa kansalaisille selkeitä vastauksia siihen, mitä sote-uudistuksella halutaan saavuttaa.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden laatu ja toimivuus on kansalaisille tärkeää. Palvelujärjestelmän uudistaminen on vaativa tehtävä jo itsessään ilman, että siihen sotketaan muita tavoitteita. Siinä tulee helposti tunne, että näitä meille tärkeitä asioita käytetään vain kauppatavarana, Tero Ristimäki sanoo.

Talentia on vaatinut muun muassa perustason palveluiden vahvistamista sosiaalihuollon palveluilla sekä korostanut sosiaalialan osaamisen merkitystä uudistuksen suunnitteluvaiheessa ja sote-palveluiden johtotehtävissä. Valinnanvapauden osalta Talentia on vaatinut maltillista ja vaiheittaista etenemistä.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat tehneet paljon kehittämistyötä alueilla. Tässä kohtaa olisi varmistettava, ettei tämä työ valu hukkaan, Ristimäki sanoo.

Talentia kehottaa äänestäjiä tekemään eduskuntavaaliehdokkaille esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

– Mikä on sote-uudistuksen tärkein tavoite?
– Onko kysymys vain terveydenhuollon uudistuksesta ja lääkäriin pääsystä?
– Miten valinnanvapaus toteutetaan? Yhdessä yössä vai vaiheittain, kokeilujen, tutkitun tiedon ja tarkan harkinnan perusteella?
– Jatkuuko sote-palvelujen hallitsematon ulkoistaminen? Onko varasuunnitelmaa, jos yksityinen yritys vetäytyy markkinoilta jollain alueella tai jos se menee konkurssiin?
– Miten huolehditaan henkilöstön hyvinvoinnista? Miten saadaan riittävästi koulutettua ja työhönsä sitoutunutta henkilöstöä?
– Nostetaanko asiakas- ja potilasturvallisuus yhdeksi soten tavoitteista?

Lisätietoja:
puheenjohtaja Tero Ristimäki, puh. 040 583 2657, tero.ristimaki@talentia.fi

Tutustu Talentian eduskuntavaalitavoitteisiin.