Kannanotto

Talentia puolustaa sosionomitaustaisia lastentarhanopettajia

Talentia on johdonmukaisesti puolustanut lastentarhanopettajina toimivien sosionomien asemaa. Ilman Talentian toimia sekä sosionomit että sosiaalikasvattajat olisivat menettäneet oikeuden lastentarhanopettajan tehtäviin.

Talentialla ja OAJ:lla on ollut eri tavoitteet sosionomien kelpoisuuksista lastentarhanopettajan tehtävään, esiopetukseen sekä päiväkodin johtamiseen. Edellisellä hallituskaudella oli varhaiskasvatuslakityöryhmä, jossa kelpoisuuksia taas oltiin muuttamassa. Talentia ajoi sosionomien kelpoisuuksien säilyttämistä lastentarhanopettajan tehtävään. Vastikään OAJ ajoi lakilausuntokierroksella mallia, jossa eriytetään varhaiskasvatuksen opettajan ja sosionomin tehtävät.

Tämän kevään aikana Talentia tapaa kaikki eduskuntaryhmät varhaiskasvatuksen asioissa. Maaliskuussa keskustelua on jo käyty sivistysvaliokunnassa ja opetusministeri Grahn-Laasosen kanssa. Päättäjät ovat olleet kiinnostuneita näkemyksistämme:

Varhaiskasvatuksen laatu ei parane varhaiskasvatuslakiluonnoksen toimenpiteillä

Talentia on huolissaan päiväkotien toiminnan laadusta, jos varhaiskasvatuslakiluonnoksen esitykset toteutuvat. Lakiesitys sisältää suuria muutoksia päiväkotien henkilöstön nimikkeisiin ja henkilöstörakenteeseen.

Tutkimusten mukaan henkilöstön koulutustaso on yksi laadun tekijöistä varhaiskasvatuksessa. Laatuun vaikuttavat myös ryhmäkoko, kasvattajien määrä suhteessa lapsiin sekä työntekijöiden ja lasten vertaissuhteiden pysyvyys. Lisäksi työntekijöiden yhteistyö ja hyvinvointi vaikuttavat siihen, miten varhaiskasvatuksessa voidaan toimia tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.

1 Henkilöstöä on oltava riittävästi päiväkodin koko aukioloaikana

Päiväkodissa lasten hoitoajat ovat pidempiä kuin henkilöstön työajat. Tämä johtaa siihen, että kasvattajia ei ole tarpeeksi päiväkodin koko aukioloajan.

Ala kärsii työvoimapulasta. Myös sijaisia on vaikea saada. Päiväkodeissa henkilökunta joutuu usein lennosta vaihtamaan ryhmää, jolloin lasten ja kasvattajien välillä ei muodostu pysyviä vuorovaikutussuhteita. Tähän ei esitetä ratkaisua varhaiskasvatuslakiluonnoksessa. Laadukas, tavoitteellinen ja suunnitelmallinen pedagogiikkaan painottuva varhaiskasvatus jää toteutumatta.

2 Korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrää on lisättävä

Korkeakoulutettujen määrän lisääminen on hyvä muutosesitys. On kuitenkin huolehdittava, että lapsiryhmässä toimivat kasvattajat osallistuvat pääasiassa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtäviin.

Työntekijöiden määrää ja suhdelukua arvioitaessa on huomioitava kaikki ryhmän ulkopuoliset tehtävät, jotka sisältyvät korkeakoulututkinnon suorittaneiden työhön.

3 Sosionomeilla on osaaminen opettajan ja esiopettajan tehtäviin

Varhaiskasvatuksen korkeakoulututkinnon suorittaneet toimivat nyt lastentarhanopettajan tehtävissä. Varhaiskasvatukseen suuntautunut sosionomikoulutus ja kasvatustieteen kandidaatin koulutus antavat työhön hyvät valmiudet.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene teki sosionomien varhaiskasvatusosaamisesta 2017 laajan selvityksen. Sen mukaan sosionomin ydinosaamista lastentarhanopettajana ovat muun muassa seuraavat asiat:

  • lapsen oikeudet
  • lasten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen
  • pedagogisen toiminnan suunnittelu, toteutus, dokumentointi ja arviointi
  • tutkimuksellisten menetelmien soveltaminen ja saatujen tulosten hyödyntäminen varhaiskasvatuksen käytäntöjen kehittämisessä
  • lasten vertaissuhteiden sekä perheiden kasvatusyhteistyön ja yhteisöllisyyden vahvistaminen
  • moniammatillinen yhteistyö
  • palveluohjaus ja verkostotyö sote-palvelujärjestelmässä
  • yhteiskunnallinen vaikuttamistyö varhaiskasvatuksen kehittämisessä
  • lähijohtaminen ja kasvatusyhteisön pedagogisen toiminnan johtaminen

Selvitystä ei kuitenkaan huomioitu varhaiskasvatuslakia laadittaessa.

Kaikille varhaiskasvatuksen opettajille on annettava oikeus toimia esiopetusryhmän opettajana. Tarvittaessa pitää arvioida, riittääkö koulutus tehtävään ja järjestää sen mukaan lisäkoulutusta. Näin turvataan esiopettajien saatavuus ja harkittu suunnitelmallinen työnkierto päiväkodeissa.

Sosionomeille on lisäksi turvattava selkeä opintopolku erityislastentarhanopettajan tehtävään.

4 Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävää ei tarvita

Varhaiskasvatuslakiluonnoksessa esitetään, että lastentarhanopettajan tehtävät jaetaan kahtia: varhaiskasvatuksen opettaja ja varhaiskasvatuksen sosionomi. Keinotekoinen jako opettajan ja sosionomin tehtäviin lisää hierarkiaa päiväkodeissa. Jako ei tue koulutuksesta saatua osaamista.

Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviä ei ole avattu lakiluonnoksessa. Sosionomi ei tarvitse erillisiä varhaiskasvatuksen opintoja, jos hän toimii sosionomin tehtävissä.

Päiväkodin henkilöstörakenne pitää muuttaa vasta vuodesta 2030. Esityksen mukaan sosionomi ei voi valmistua opettajan tehtäviin enää 2023 jälkeen. Kuntien toivotaan valmistautuvan muutokseen, mutta lisärahaa ei ole tulossa.

Lakiluonnoksessa esitetään että 2030 alkaen päiväkodin ryhmässä on kaksi korkeakoulutettua ja yksi hoitaja. Sosionomien vakanssien perustaminen on jätetty työnantajan harkintaan. Voi käydä niin, että vakansseja ei perusteta lainkaan. Mihin työllistyvät 2023-2030 valmistuneet varhaiskasvatuksen sosionomit?

5 Sosionomin koulutus antaa valmiudet päiväkodin johtajan tehtävään

Varhaiskasvatukseen suuntautuneilla sosionomeilla on pedagogista osaamista päiväkodin johtajan tehtäviin. Ammattikorkeakoulututkinto antaa vahvat valmiudet esimies- ja johtotehtäviin. Jos päiväkodin johtajan pätevyydeksi halutaan ylempi korkeakoulututkinto, pitää sosionomi YAMK -tutkinto huomioida pätevänä koulutuksena.

6 Varhaiskasvatukseen tarvitaan ryhmän toimintaa tukevia ammattilaisia

Päiväkotiin ja varhaiskasvatuksen hallintoon tarvitaan varhaiskasvatuksen kuraattoreita ja perhetyöntekijöitä, palveluohjaajia, erityisopettajia ja muita erityistyöntekijöitä ryhmässä toimivan henkilöstön tueksi.

Moniammatillinen kokonaisuus tarvitaan, jotta palvelut vastaavat lasten ja perheiden tarpeisiin. Palvelut on toteutettava matalalla kynnyksellä. Tukipalvelut varmistavat kunnan ja mahdollisen maakunnan saumattoman yhteistyön.