Yhdistystoiminta
Yhdistyksen toiminnan tavoitteet
Toimia sosiaalialan erityiskoulutettujen ja alan opiskelijoiden
edunvalvontajärjestönä; lisätä jäsentensä palvelussuhde- ja
edunvalvontatietoutta, aktivoida jäseniä yhdistyksen toimintaan, lisätä ammatillisia vaikutusmahdollisuuksia, helpottaa jäsenistön yhteydenpitoa sekä kehittää yhdistyksen johtamista ja työtaisteluvalmiutta.
Yhdistyksen toiminnan kuvaus
Yhdistyksen toiminta sisältää kokouksia, tiedotusta, stipendien myöntämistä jäsenille, virkistystä, matkoja, juhlia, koulutusta, tapaamisia, jäsenpalveluja, Talentian toimintaan toimintaan osallistumista.
Yhdistyksen erityisvahvuudet
Hallitus koostuu aktiivijäsenistä eri puolilta yhdistyksen toiminta-aluetta ja jäsenet edustavat eri sosiaalialan ammattiryhmiä. Monet toimivat aktiivisesti myös valtakunnallisissa yhdistyksissä. Jäsenistön pitkäaikaiset toimijat tuntevat toisensa hyvin ja uusia toimijoitakin on saatu mukaan. Yhdistyksestä on ollut useita vuosia edustajia sekä Talentian liittovaltuustossa että hallituksessa. Yhdistyksellä on ollut toimintaa myös paikallisesti.
Tiedotus
Yhdistyksen jäsentiedote toimitetaan jäsenille 2 kertaa vuodessa, syksyisin ja keväisin.
Stipendit
Yhdistys jakaa jäsenilleen stipendejä ammatillisentoiminnan tukemiseen. Stipendihakemukset tulee lähettää yhdistyksen stipendivastaavalle Laura Raittolalle, s-posti: laura.raittola@tum.fi. Häneltä saa tarvittaessa lisätietoa stipendien myöntämisperusteista.