Talentia Keski-Suomen uutisia
Talentian Lehdistötiedote
Toimeentulotukilakiin kaavailtu uudistus asettaa sosiaalityöntekijän eettisesti hankalaan asemaan
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä ehdottaa sosiaalityöntekijöiden vaitiolovelvollisuuden murtamista tilanteissa, joissa Suomessa asuva ulkomaalainen hakee toistuvasti toimeentulotukea. Työryhmä on määritellyt toistuvuuden siten, että toimeentulotukea on myönnetty kolme kertaa puolen vuoden sisällä. Kun asiakas saa toista kertaa toimeentulotukea, tulee sosiaalityöntekijän ilmoittaa asiakkaalle, että seuraavasta toimeentulotuesta menee tieto poliisille tai maahanmuuttoviranomaiselle. Poliisi tai maahanmuuttovirasto voi käyttää saatua tietoa perusteena henkilön oleskeluluvan jatkamiselle.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentiaa hämmästyttää, että työryhmä ei ole lähtenyt pohtimaan asiakaslakia laisinkaan vaikka se koskee myös toimeentulotuen käsittelyä. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeudesta annetussa laissa säädetään, että sosiaaliviranomaisella on salassapitovelvollisuus. Ulkomaalaisrekisterilain perusteella maahanmuuttoviranomaisella taas on oikeus saada tietoa, onko oleskeluluvan hakijalle myönnetty toimeentulotukea.
Toimeentulotukilain mukaan välttämätön toimeentulo pitää taata kaikille kansalaisuudesta riippumatta. Talentian mielestä toimeentulotukilain muutos vaarantaa asiakassuhteen luottamuksellisuuden ja on vastoin sosiaalityöntekijöiden eettisiä ohjeita, koska säädöksessä ilmoituksen antaminen olisi toimeentulotukea myöntävän sosiaaliviranomaisen harkinnassa.
- Sosiaalityössä asiakassuhteen luottamuksellisuus on yksi työn kulmakivistä. Asiakas voi kokea tilanteen uhkailuksi ja pelotteluksi, jos sosiaalityöntekijä ilmoittaa, että kolmannesta toimeentulotuesta menee tieto maahanmuuttoviranomaiselle. Tämä voi johtaa siihen, että vaikeassa elämäntilanteessakaan asiakas ei hae toimeentulotukea, koska pelkona on oleskeluluvan epääminen, varoittaa Talentian kehittämispäällikkö Mervi Tolonen.
Talentia pelkää, että säädös johtaa siihen, että ilmoituksen antamisesta tulee automaattista, koska sosiaalityöntekijöiden suuren työmäärän vuoksi harkinnan käyttäminen on työlästä. Vaarana on, että kunnan toimeentulotukimenojen vähentämistarve saattaa saada aikaan toimintaohjeen, joka ei mahdollista harkinnan käyttämistä ilmoittamisessa.
- Mikäli ulkomaalainen joutuu Suomessa tapaturmaan tai saa sairauskohtauksen, joka edellyttää sairaalahoitoa, ei hänen hoidostaan tiettävästi kerrota poliisille tai maahanmuuttoviranomaisille. Kummallista olisi, jos tervehdyttämiseen tarvittavien lääkkeiden hankinta toimeentulotuella aiheuttaisi ilmoituksen, hämmästelee Mervi Tolonen.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia esittää Sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa, että toimeentulotukilain muutosta ei toteuteta työryhmän esittämässä muodossa, vaan nykyinen käytäntö pidetään ennallaan.
30.3.2012 Talentian valtuustovaalit 2012
Tule ehdokkaaksi ja muista äänestää Talentian valtuustovaaleissa!