Talentia.fi
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia Kainuu ry
Kainuun Sosiaalityöntekijät ry on perustettu vuonna 1971. Yhdistyksen kotipaikka on Kajaanin kaupunki ja toimialueena on Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka,Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vaala. Vuodesta 2002 lähtien yhdistyksen nimi on ollut Talentia Kainuu ry.

Yhdistyksen tavoitteet:
-huolehtia yhdistyksen jäsenten edunvalvonnasta
-käydä keskusteluja alan ajankohtaisista asioista
-mahdollistaa keskinäinen yhteydenpito
-järjestää koulutustilaisuuksia
-järjestää virkistystoimintaa
-ottaa kantaa sosiaalialan työtä ja jäsenistöä koskeviin asioihin
-huolehtia jäsenrekrytoinnista omalla toiminta-alueella

Yhdistyksen toiminnasta
Yhdistyksen hallitus pyritään muodostamaan sosiaalityön eri alojen ammattilaisista ja yhdistyksen jäsenistä eri paikkakunnilla.
Hallitus kokoontuu 6-8 kertaa vuodessa. Yhdistyksen vuosikokous on kerran vuodessa, maaliskuun loppuun mennessä. Teemme yhteistyötä mm. Lapin ja Oulun seudun alueyhdistysten kanssa.

Yhteystiedot:
Puheenjohtaja Arja Rajala, p. 040-5793 762
Varapuheenjohtaja Maarit Rautiainen, p. 044-7101 742
Sihteeri Maarit Heikkinen, p. 040-7402 471
(puhelinnumerot ovat työnumeroita)

Yhdistyksen muut toimihenkilöt v. 2011:
Rahastonhoitaja Marketta Huttunen
Viestintävastaava Maarit Rautiainen (e-mail: maarit.r@suomi24.fi)






Hallituksen kokoukset v. 2011:
Seuraava kokous to.15.09.2011 klo.16.15 Osmonkatu 3, Kajaani, jonne videoyhteys Puolangalta ja tarvittaessa myös muualta Kainuusta. Videoyhteyden saamiseksi ota yhteys Arjaan tai Maaritiin.

Muistathan,
että
hallituksen kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenillemme! Tervetuloa mukaan!

Tulosta sivu
Talentia Kainuu ry:n hallitus v. 2011:
Puheenjohtaja: Arja Rajala, Puolanka

Varapuheenjohtaja: Maarit Rautiainen, Kajaani

Sihteeri: Maarit Heikkinen, Puolanka
Varasihteeri: Marketta Huttunen, Kajaani

Varsinaiset jäsenet:
Aino Kontio (v. 10-11)
Maarit Rautiainen (v. 10-11)
Maarit Heikkinen (v.10-11)
Marketta Huttunen (v. 11-12)
Leena Nissinen (v.11-12)
Merja Backman (v. 11-12)

Em. jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet:
Piia Huttunen (v. 10-11)
Eeva-Liisa Keränen (v.10-11)
Pirjo Holappa (v.10-11)
Inkeri Korhonen (v.11-12)
Eila Karjalainen (v. 11-12)
Ulla Kanniainen (v. 11-12)

Asiantuntijapäivät

30.3.2012 Talentian valtuustovaalit 2012

Tule ehdokkaaksi ja muista äänestää Talentian valtuustovaaleissa!

Lue lisää