Miksi Talentian jäseneksi?

Jäsenenä olet kaukaa viisas
On toivottavaa, että jokaisella työpaikalla on tarpeeksi henkilöstöä työtä tekemään, ammattilaisille maksetaan tehtävien vaativuuden mukaista palkkaa, työilmapiiri on kannustava, työtä johdetaan osaavasti ja työntekijöille tarjotaan mahdollisuus kehittyä ammatissaan. Puhumattakaan siitä, että työnantaja noudattaa kuuliaisesti työehtosopimusta. Aina ei kuitenkaan näin ole ja silloin ammattijärjestön tuki ja apu on korvaamattoman arvokasta. Jäsenyys tuo turvaa tähän hetkeen ja tuntemattomaan tulevaan.
Jäsenenä et ole koskaan yksin
Erilaisissa pulmatilanteissa jäsenen tukena on Talentian työntekijät, ammattieettinen lautakunta, ammattien ja koulutuksen erityisasiantuntijat, lakimies ja luottamusmiehet. Jäsen on myös osa kattavaa alan ammattilaisten asiantuntija- ja vaikuttamisverkostoa joka tapaa toisiaan koulutuksen ja virkistäytymisen merkeissä.
Jäsenenä vaikutat
Talentian jäsenen takana seisoo joukko kovia ammattilaisia. Yli 22 000 talentialaista ja yli 550 000 akavalaista takaa sen, että ääntämme kuullaan. Talentia ja Akava tuovat jäsenistönsä äänen kuluvaksi lainsäädännön valmistelutyössä, sopimusneuvotteluissa, aluepolitiikassa ja kansainvälisissä kysymyksissä.
Yksittäinen jäsen voi vaikuttaa ottamalla hoitaakseen luottamusmiehen tehtävät tai luottamustehtäviä Talentian päättävissä elimissä, kuten hallituksessa, valtuustossa ja toimikunnissa tai Talentian jäsenyhdistyksessä. Yksittäinen jäsen voi myös ottaa yhteyttä Talentiaan ja sen jäsenyhdistyksiin, mikäli jokin asia vaatii järjestön huomiota tai toimenpiteitä.
Jäsenenä saat tuntuvia etuja ja alennuksia
Talentian jäsenmaksu on verovähennyskelpoista. Saat jäsenmaksuasi vastaan muun muassa 9 kertaa vuodessa ilmestyvän Talentia-lehden, vapaa-ajan matkustajavakuutuksen, oikeusturva- ja vastuuvakuutuksen, oppaita ja esitteitä, Talentia-kalenterin sekä alennusta majoitus- ja matkailukohteista. Olet myös oikeutettu hakemaan Talentialta taloudellista tukea jatko- ja täydennyskoulutukseen.
Mitä järjestäytymisellä on lähihistoriassa saatu aikaan
-
1971 Vuosiloma 4 viikkoa
-
1972 Lomaltapaluuraha
-
1974 Äitiysloma 7 kuukautta
-
1977 Talviloma
-
1981 Sairaus- ja äitiyspäivärahauudistus
-
1984 Ansiosidonnainen työttömyysturvauudistus
-
1984 Pekkas-vapaat
-
1989–2003 Nais- ja matalapalkkaratkaisut
-
1992 Loppiainen (työajan lyhennys)
-
1996 Vuorotteluvapaa
-
2000 Terveyshuoltolain uudistus
-
2001 Isäkuukausi
-
2001 Joustavat työaikakäytännöt
-
2002 Helatorstai (työajan lyhennys)
-
2002 Uusi työterveyshuoltolaki
-
2003 Määräaikaisten työsuhteiden rajoittaminen
-
2003 Uusi työturvallisuuslaki
-
2006 Parannuksia perhevapaisiin
-
2007 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä
-
2010 Määräaikaisten työsuhteiden käytön tiukennus
In English
På svenska







