NuoliEtusivu // Opiskelijoiden liittovaltuustovaalit
Tulosta
TAPAHTUMAKALENTERI
Syyskuu
 
 
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
20
21
22
25
26
27
28
29
30
 
 
 
Hae tapahtumia >

PUHEENJOHTAJAN BLOGI

Blogissa Talentian puheenjohtaja kertoo kuulumisia kentältä ja järjestön vaikuttamisen areenoilta sekä luotaa yhteiskunnassamme tapahtuvia muutoksia.

Liity Talentian seuraan Facebookissa

Opiskelija – lähde mukaan Talentian liittovaltuustovaaleihin!


Ensi keväänä 2010 järjestetään Talentian liittovaltuuston opiskelijavaalit. Talentian liittovaltuusto on ylintä päätäntävaltaa käyttävä elin järjestössä. Liittovaltuustossa päätetään muun muassa vuosittain tehtävästä järjestön toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Lisäksi valtuuston tehtäviin kuuluu asettaa toimikaudekseen ammattieettinen lautakunta. Liittovaltuutettuna pääsee mukaan vaikuttavaan päätöksentekoon.

Miksi liittovaltuustoon?
Pääsääntöisesti liittovaltuusto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Valtuustossa opiskelijat edustavat opiskelijanäkökulmaa Talentiassa. Liittovaltuusto on opiskelijalle oivallinen näköalapaikka järjestön toimintaan. Valtuustossa on mahdollisuus verkostoitua ja luoda merkittäviä työelämäsuhteita. Ennen kaikkea valtuusto on paikka, jossa voi vaikuttaa sosiaalialan kehittämiseen.

Miten ehdokkaaksi?
Talentian Sosiaalialan Opiskelijat muodostavat oman vaalipiirinsä Talentian liittovaltuustovaaleissa. Talentian jäsen, joka kuuluu Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry:hyn, voi asettua ehdokkaaksi ja äänestää vaaleissa. Jokainen Talentian opiskelijajäsen saa yhdessä kahden muun opiskelijajäsenen kanssa asettaa ehdokkaan liittovaltuuston vaalia varten. Rinnakkaisjäsentä eli johonkin toiseen akavalaiseen järjestöön kuuluvaa, ei voida valita liittovaltuuston jäseneksi.

Ehdokasasettelulomake

Valtuustokaudesta
Valtuustokausi on opiskelijoilla kaksi vuotta, eli ensimmäisen kerran uudet opiskelijavaltuutetut edustavat valtuuston syyskokouksessa 2010. Tällä hetkellä Talentian liittovaltuustoon kuuluu 69 varsinaista jäsentä ja 66 varajäsentä. Opiskelijajäsenten edustajamäärä liittovaltuustossa tuplaantuu. Vuosille 2010 – 2012 liittovaltuustoon tullaan valitsemaan neljä varsinaista opiskelijajäsentä ja heille enintään kahdeksan varajäsentä.

Miten äänestetään?
Vaalit ovat ensimmäistä kertaa osittain sähköiset. Jokainen äänioikeutettu saa äänestysmateriaalin kirjeessä ja voi valita, äänestääkö sähköisesti vai palauttaako äänestyslippunsa postitse. Ovathan yhteystietosi Talentian jäsenrekisterissä ajan tasalla? Ehdokasasettelu päättyy 15.4.2010. Vaaliaineisto toimitetaan äänioikeutetuille 15.5. mennessä ja äänestysaika päättyy 31.5.2010. Tulos julkistetaan viimeistään 15.6.2010.

Oletko aktiivinen ja haluat päästä vaikuttamaan?
Asetu ehdolle vaaleissa! Tai kannusta opiskelukaverisi ehdokkaaksi. Etsi siis toinen samanmielinen ja puhukaa valittunne ehdokkaaksi. Meidän kaikkien tulee äänestää, jotta voimme kehittää sosiaalialan tulevaisuutta ja opiskelijoiden olosuhteita alalla.


Lue lisää ehdokasasettelusta ja aikataulusta.
Samma på svenska.


Tutustu vaaleihin TaSOn sivuilla ja liity Facebookissa ryhmään Talentian liittovaltuustovaalit 2010.

Tarkempia tietoja liittovaltuusvaaleista sekä ilmoittautumiset ehdolle


opiskelija-asiamies
Hannu Seppänen
hannu.seppanen@talentia.fi

opiskelija-asiamies
Kirsi Nurme
kirsi.nurme@talentia.fi

TaSO ry:n hallitus
taso-ry@helsinki.fi
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Ratamestarinkatu 11 | 00520 Helsinki | Puh: 020 111 2700 | Faksi: 020 111 2755