In EnglishIn English | På svenskaPå svenska | Palaute
Talentia on sosiaalialan korkeakoulutettujen
ammattijärjestö, joka valvoo jäsentensä etuja työelämässä.

Millainen palkkavaatimus on paikallaan?

Virka- ja työehtosopimukset määrittelevät vain vähimmäispalkat. Myös julkisen sektorin virkoihin palkattaessa hakijan omalle palkkatoivomukselle annetaan nykyisin painoa. Monessa ammatissa on sitä paitsi juuri nyt työntekijän markkinat, mm. pätevistä sosiaalityöntekijöistä on huutava puute lähes koko Suomessa.

Työpaikkaa hakevan kannattaa mitoittaa vaatimuksensa siten realistisesti, ettei tule sen takia poistetuksi varteenotettavien hakijoiden joukosta. Jos palkkavaatimus on epärealistisen suuri, tai hakija pyytää selvästi alempaa palkkaa kuin mitä kyseisestä työstä työmarkkinoilla maksetaan, syntyy helposti se vaikutelma, ettei hakija oikein tiedä millaiseen tehtävään hän on pyrkimässä.

Sosiaalialan palkkatasosta tietyssä ammatissa saat tietoa parhaiten ammattijärjestö Talentiasta, jos kyseessä on vähintään alimman korkea-asteen koulutusta (ent. opistoasteen koulutus) vaativa tehtävä.

Työnantaja on yleensä määrittänyt vaaditun tai toivotun koulutuksen jo hakuilmoituksessa ja koulutus on tehtävän vaativuuden paras osoitin. Julkisiin virkoihin ja toimiin on erikseen säädetty sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusehdot, joita myös yksityinen sosiaaliala ja terveyspalveluala joutuvat noudattamaan.

Palkkatilastot

Palkkatilastot, joita Suomessa julkaisee Tilastokeskus vuosittain, löytyvät lähes kaikista kirjastoista ja niitä voi lukea myös internetin kautta (http://statfin.stat.fi > palkat). Tilastokeskus laatii ja julkaisee palkkatilastoja myös alakohtaisesti (”Kuntien kuukausipalkat ammateittain”). Yksityisen sektorin ansiotilastot julkaisee vuosittain Elinkeinoelämän keskusliitto. Ongelma tosin on, että julkaisut valmistuvat yleensä aikaisintaan puoli vuotta sen jälkeen, kun niiden aineisto on kerätty, jolloin niiden palkkatiedot voivat ilmestyessään jo olla vanhentuneita.

Tietyn työnantajan soveltamasta palkkatasosta saa tietoa parhaiten työpaikan akavalaisilta luottamusmiehiltä (kunnat, kuntayhtymät, valtion virastot, seurakunnat), tai yksityisen sosiaalialan työpaikoilla toimivilta Talentian luottamusmiehiltä. Jos luottamusmiestä ei ole, ota yhteys Talentiaan, niin pyrimme hankkimaan tiedon sinulle. Voit tarkastella viimeisimpiä ansiotilastoja ja Talentian tehtäväkohtaisia peruspalkkasuosituksia myös Talentian palkkalaskurista.
> Palkkalaskuri

Kun kyseessä on yksityisen sosiaalialan työnantaja, kuten sosiaalialan järjestö tai vaikkapa yksityistä hoitokotia pitävä yhtiö, pyri aina selvittämään, mitä työehtosopimusta se soveltaa. Tällä seikalla on merkitystä muutenkin kuin palkan kannalta.

Harjoittelijoiden ja kesätyöntekijöiden palkoista on erikseen määräykset virka- ja työehtosopimuksissa. Niistä saat parhaiten tietoa ottamalla yhteyttä Talentiaan.

Korkeasti koulutetun kannattaa vaatia tyydyttävää palkkaa. Varsinkin jos sinulla on kokemusta alan vaativista tehtävistä, et hyödy hakijana mitään siitä, että pyrkisit töihin alle käyvän palkkatason.

Lisätietoja:
Talentian neuvottelupäällikkö Antero Lahikainen
Puh. 09 3158 6041
antero.lahikainen@talentia.fi

Tulosta sivu